#verkkopalvelu
Sähköverkko on tasapainoinen kokonaisuus
Suomen sähköverkko koostuu voimalaitoksista, kantaverkosta, suurjännitteisestä jakeluverkosta, sekä paikallisesta jakeluverkosta, johon kodit ja valtaosa muista sähkönkäyttäjistä on liittyneenä. Kuulostaa helpolta, mutta kokonaisuus on monimutkainen. Verkkoon pitää esimeriksi tuottaa sähköä joka hetki sama määrä kuin sitä käytetään.
Sähköverkkoyhtiöitä valvotaan tarkasti
Sähkönjakelu eli verkkopalvelu on yksi maamme vahvimmin säännellyistä aloista. Myös verkkopalvelun hinnoittelu on tiukasti säänneltyä. Toiminta ja sääntely perustuu sähkömarkkinalakiin, jonka toimeenpanosta ja valvonnasta vastaa Energiavirasto.
Puhdas energia vaatii toimivat energiaverkot
Sähkö- ja muiden energiaverkkojen merkitys yhteiskunnalle kasvaa koko ajan. Onneksi Suomessa on vahva ja kunnossa oleva sähköverkko sekä toimiva kaukolämpöverkko. Molempien merkitys on korvaamaton siirryttäessä päästöttömään energiaan. Ne pelastivat maamme myös vallitsevassa energiakriisissä. Tulevaisuudessa toimivat energiaverkot ovat pohja hyvinvoinnille ja investoinneille.
Sähköä ja lämpöä riittää kaikissa olosuhteissa
Viime ajan tapahtumat ovat nostaneet keskusteluja myös sähkön ja lämmön riittävyydestä. Ryhmä Aalto-yliopiston tutkijoita on päätynyt mallinnuksessaan jopa sähköpulaan. Suomalainen energiajärjestelmä on kuitenkin ketterä, eikä alalla nähdä esimerkiksi sähköjärjestelmän vaarantumista, vaikka tuonti Venäjältä loppuisi kokonaan.
Äly tuo sähköverkkoihin uutta
Sähköntuotannon uudet päästöttömät tuotantotavat ja häiriöttömän sähkönjakelun tärkeys ovat tuoneet verkkopalveluille uusia vaatimuksia. Vaatimuksiin vastataan esimerkiksi älyllä, verkkojen digitalisoinnilla.
Hiilineutraali tulevaisuus vaatii toimivan sähkönjakelun
Sähkönkäytön lisääntyminen on keskeinen tekijä vähähiilisen yhteiskunnan toteutumisessa. Sähkön tuotanto ja jakelu ovat aloja, joissa ratkaisut tehdään ja jotka ovat kehityksen kärjessä nyt ja tulevaisuudessa.