Äly tuo sähköverkkoihin uutta
16.09.2021
Sähköntuotannon uudet päästöttömät tuotantotavat ja häiriöttömän sähkönjakelun tärkeys ovat tuoneet verkkopalveluille uusia vaatimuksia. Vaatimuksiin vastataan esimerkiksi älyllä, verkkojen digitalisoinnilla.
Älyä on tulossa pienjänniteverkkoon, jolla sähköä toimitetaan sähköasemilta koteihin ja muihin kulutuskohteisiin. Ensi askeleet on otettu sähkömittareiden etäluentaan siirryttäessä.
Kohdekohtaisen kulutuksen hakeminen sähkön laskutuksen tarpeisiin sekä taseselvitykset ovat olleet käytössä jo vuosia. Tulevaisuudessa sähköverkoista saadaan entistä enemmän tietoa, jonka avulla pystytään havaitsemaan verkon vikatilanteet entistä aiemmin.
Pilottikohteissa älyverkkotoimintojen käyttöönoton on huomattu nopeuttaneen pienjänniteverkoissa ilmenneisiin vikoihin ja häiriöihin reagoimista. Parhaimmillaan näihin pystytään tulevaisuudessa reagoimaan jopa ennen kuin asiakkaat huomaavat mitään tapahtuneen.
Hyötyä etenkin haja-asutusalueilla
Tietojen lukeminen asiakkaan mittarin kautta tuo hyötyä etenkin haja-asutusalueille, joissa sähköä siirretään edelleen ilmajohtojen avulla. Kun mahdolliset viat havaitaan ennakkoon, pystytään jopa välttämään verkosta johtuvia häiriöitä. Sähkökatkojen ennaltaehkäisy paranee ja korjaustyöt tapahtuvat sujuvammin.
Digitalisoitua sähköverkkoa voidaan hyödyntää monin tavoin. Aiemmin suositun yö-päiväohjauksen sijaan voidaan asiakkaan ja sähkönmyyjän välille solmia sopimus, jossa kulutusta ohjataan aikoihin, jolloin sähkönhinta on halvimmillaan.
Tämä tuo hyötyjä esimerkiksi sähkölämmitetyille pientaloille, sähköautoa lataaville ja muille, joilla on sähkön käyttöä, jota voidaan ohjata tiettyihin aikoihin. Käytännössä sähköauto voi olla kaiken aikaa kytkettynä sähköverkkoon, mutta sitä ladataan vain, kun sähkön hinta on alhaisimmillaan. Luonnollisesti sähköä on saatavilla tarvittaessa koko ajan.
Aurinkosähkön hyödyntäminen helpottuu
Digitalisoituja verkkoja voidaan käyttää myös aurinkopaneelien tuottaman sähkön parempaan hyödyntämiseen. Esimerkiksi taloyhtiössä voidaan muodostaa energiayhteisö, jossa yhteisten paneelien tuottama aurinkoenergia käytetään kaikkien yhteisön jäsenten eduksi, ei vain taloyhtiön kulutuskohteissa.
Verkon uusien ominaisuuksien odotetaan lisäävän kiinnostusta rakentaa entistä suurempia aurinkopaneelikokonaisuuksia. Myös sähkön myyjien tarjoamat virtuaaliakut ja aurinkosähkön ohjaaminen osakkaiden käyttöön onnistuvat verkkoyhtiöiden tarjoaman älytekniikan avulla.
Teksti: Ari J. Vesa
Kuva: Shutterstock
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!
Glögijuustokakku on joulun juhlakauden maistuva yllättäjä
Joulun herkulliset klassikot saavat uuden twistin: piparkakkupohja ja mausteinen glögitäyte toimivat mainiosti hurmaavassa glögijuustokakussa, joka ilahduttaa niin silmiä kuin makuhermoja.
#sähkö #sähköverkko #toimitusvarmuus
Säävarma sähköverkko rakentuu pitkäjänteisesti – maakaapelointi näkyy jo asiakkaan arjessa
Suomen sähköverkko on kulkenut pitkän matkan kohti säävarmuutta. Vielä 10–15 vuotta sitten myrskyt ja lumikuormat saattoivat katkaista sähköt päiviksi, mutta onneksi tilanne on nykyään toisenlainen. Sähkökatkot ovat vähentyneet selvästi, ja...
#energiantuotanto #energiatehokkuus #kotona #tulevaisuus
Sähköä säällä kuin säällä – Suomi kulkee kohti hiilidioksidineutraalia energiaa
Suomen sähköntuotanto on jo lähes täysin hiilidioksidineutraalia. Ydinvoima pitää verkon vakaana, tuuli tuo voimaa arkeen ja vesivoima tasapainottaa vaihtelut.