Yliopisto mursi kolme aurinkosähkön myyttiä
19.07.2022
Aurinkosähkön tuotanto kiinnostaa kotitalouksia. Pientuotanto onkin ollut viime vuosina voimakkaassa kasvussa. Aurinkosähköön liittyy myös myyttejä. LUT-yliopisto on murtanut myyttejä ja selvittänyt aurinkosähkön taloudellisen kannattavuuden parantamista.
Yliopiston murtamat myytit liittyvät aurinkosähköjärjestelmän suuntaukseen, mitoitukseen ja ylijäämäsähkön myyntiin.
– Aurinkosähköjärjestelmän suuntaaminen etelään on taloudellisesti järkevintä kulutusprofiilista riippumatta. Yhtä oikeaa suuntausta ei ole, vaan se kannattaa valita sen mukaan, halutaanko sähköntuotannossa maksimoida omavaraisuus vai järjestelmän rahallinen tuotto, kertoo LUT-yliopiston sähkötekniikan tutkimusapulainen Altti Meriläinen.
Tutkimuksen mukaan aurinkosähköjärjestelmä kannattaa suunnata etelään, jos ylijäämäsähköä myydään sähköyhtiölle spot-hinnan mukaan. Spot-hinta on Nord Pool -sähköpörssin Suomen hinta-alueen tunneittain vaihtuva pörssihinta. Jos halutaan maksimoida omavaraisuus, järjestelmä kannattaa suunnata kahteen eri ilmansuuntaan, kuten kaakkoon ja lounaaseen.
Suuntauksella voi menettää 15 prosenttia hyödystä
Itä–länsi-suunnatun aurinkosähköjärjestelmän omistaja voi menettää taloudellista hyötyä jopa noin 15 prosenttia verrattuna etelään suunnattuun järjestelmään.
Tutkimusaineistona käytettiin ensimmäistä kertaa Energiaviraston tyyppikuormitusprofiileja, jotka on koottu suomalaisten sähköyhtiöiden mittausdatasta. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnettiin Etelä-Suomen simuloitua aurinkosähköntuotantoa sekä Nord Poolin Suomen aluehintojen tuntikeskiarvoja. Tulokset on laskettu tuntitason datasta.
Omakotitaloissa ylimitoitus kannattavaa
Aiemmissa tutkimuksissa LUT on selvittänyt myös aurinkosähkön taloudellisen mitoittamisen ja sähkön varastoinnin kannattavuutta.
– Omakotitalokohteissa ylimitoitus on paras eli taloudellisesti kannattavin mitoitus. Suuremmissa kohteissa kannattavinta on, että kaikki sähkö menee omaan käyttöön. Toisaalta ylimitoittaminen ei kuitenkaan romahduta kannattavuutta, LUT-yliopiston tutkijaopettaja Antti Kosonen sanoo.
Tutkimuksen mukaan aurinkosähkö on ollut kiinteistön omassa käytössä kannattavaa jo vuosien 2016–2020 sähkönhinnoilla. Nykyisillä sähkönhinnoilla myös sen myynnistä on tullut kannattavaa.
– Aurinkosähkön tuotanto maksaa noin 5–8 senttiä/kWh, ja sähkön hinta on noussut noin 20 senttiin/kWh. Järjestelmä maksaa itsensä siis nopeasti takaisin, laskee Kosonen.
Sähkön varastoiminen akkuihin ei ole LUT-yliopiston selvityksen mukaan järkevää, koska ylijäämäsähkön verkkovarastointi on sitä kannattavampaa. Verkkovarastoinnilla tarkoitetaan sähköverkon käyttämistä varastona, eli ylijäämäsähkön myyntiä verkkoon ja sen takaisin ostamista tarvittaessa.
Yli 40 000 kotitaloutta tuottaa aurinkosähköä
Suomessa on aurinkosähköbuumi. Vuoden 2022 alussa Suomessa oli yhteensä yli 40 000 aurinkosähköjärjestelmää, ja määrä kasvaa jatkuvasti. Esimerkiksi vuonna 2021 aurinkosähkön kapasiteetti kasvoi Suomessa yli 100 megawattia ja aurinkosähkön osuus Suomen energiantuotannosta oli noin 0,4 prosenttia. Kasvupotentiaalia on toisin sanoen paljon.
Euroopan komissio on ehdottanut aurinkosähköä pakolliseksi julkisiin, kaupallisiin ja yksityisiin rakennuksiin tämän vuosikymmenen loppuun mennessä. LUT-yliopisto ottaa tutkimuksessaan kantaa siihen, miten rakennusten katot kannattaa suunnata, jotta aurinkosähkölle saadaan Suomessa mahdollisimman suuri arvo.
– Aurinkosähkö tulisi ottaa huomioon rakennusten arkkitehtuurissa, sillä aurinkosähkö on käytännössä yksinkertaisin ja edullisin tapa tuottaa sähköä paikallisesti, Kosonen toteaa.
Meriläinen lisää, että harjakattoisten rakennusten katot kannattaisi rakentaa niin, että katon toinen lape suunnataan hyvin lähelle etelään. Sen sijaan varjostavat savupiiput ja muut vastaavat elementit tulee sijoittaa katon pohjoislappeelle.
Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!
#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona #lämmitys #lämpö
Energiansäästäjän TOP 7 -lista
Talvi tulla tupsahti ja samalla nousee energiankulutus lähes kaikissa kodeissa. Pienillä, järkevillä muutoksilla kulutusta voi kuitenkin säästellä ilman sen järeämpiä tekoja.
#energiantuotanto #energiatehokkuus #sahkolasku #tulevaisuus
Varttisähkö saapui – mitä muutos tarkoittaa ja miksi se tehdään?
Suomessa on totuttu siihen, että pörssisähkön hinta vaihtelee tunneittain. Moni onkin oppinut vilkaisemaan aamulla sähkön hinnat ja päättämään sen mukaan, milloin kannattaa pestä pyykit tai ladata sähköauto.
#energiatehokkuus #sahkolasku #sähkömittarit #sähköverkko
Sähkömittarit vaihdetaan uusiin
Varttisähkön aikakausi tuo mukanaan muutoksen, jota ei näe päällepäin, mutta joka on koko järjestelmän kannalta välttämätön. Kun sähkön hinta alkaa määräytyä 15 minuutin välein, myös mittaamisen on pysyttävä mukana. Lähivuosina suomalaisiin...