Vegaaniherkut valloittavat
21.11.2022
Vegaaniset herkut valmistuvat kätevästi. Kuivakakut, korvapuustit tai vaikka ihanat perinteiset mokkapalat voi tehdä ilman eläinperäisiä raaka-aineita. Makuretki vegaanisuuteen ja meheviin makuihin tuo uusia elämyksiä.
Vegaani ei syö mitään eläinkunnasta peräisin olevia kuten lihaa, kalaa, munia, maitotuotteita, hunajaa ja liivatetta. Tiina Tohu ryhtyi aikoinaan vegaaniksi eläinoikeussyistä ja on siitä lähtien tehnyt valinnat omaan arvomaailmaansa sopien. Tähän on myös koko Tohun perhe sitoutunut.
– Peräänkuulutan tietynlaista lempeää ajattelua. Ei tarvitse olla vegaani voidakseen suosia vegaanisia tuotteita ja valitakseen vegaanisesti. Sanoisin, että jokaisella on oma matkansa – myös eettisiin valintoihin. Asiat eivät tapahdu yhtäkkiä vaan moni asia on askel askeleelta tehtäviä valintoja vastuullisuudessa.
Tiina Tohu sanoo, että arvomaailmassa voi olla moninaisia kestävän kehityksen, hiilijalanjäljen minimoimisen tai ihmis- ja eläinkunnan oikeuksien ajattelua.
Tiina Tohu pitää suosittua Urbaani vegenda -blogia. Hän myös työskentelee ruoan parissa ja kirjoittaa ensimmäistä leivontakirjaansa. Urbaani vegenda – leivo vegaanisesti julkaistaan keväällä 2023. Kirjassa on koottuna hänen parhaita vegaanisia leivontareseptejään.
Oman elämän tuntuista arkea
– On tärkeää, että elää oman elämänsä tuntuista arkea, jokainen tekee valintoja sen mukaan. Vegaaniset herkut ovat nykyään myös kaupoissa hyvin esillä, joten valinnan mahdollisuuksia on.
Kaupan alalla monipuolinen tarjonta on myös etu markkinoilla.
– Eettiset kysymykset esimerkiksi eettisestä suklaasta, kahvista, kaakaosta, kookoksesta tai esimerkiksi vaihtoehdosta palmuöljylle voivat nousta esille.
– Jos joku toivoo saavansa esimerkiksi gluteenitonta leivonnaista, niin yhtä lailla vegaanisen herkun valmistaminen on henkilöiden huomioimista. Moni myös yllättyy iloisesti, kun herkku on kaunis, maistuva ja todellakin vegaanisella ajatuksella valmistettu.
Tuoksuva keittiö luo tunnelmaa
Tiina Tohu rakastaa täytekakkujen valmistamista. Kakut käyvät arkeen ja juhlaan.
– Ne ovat tietenkin vähän kuin oma taiteenlajinsa. Suosittelen ensi alkuun kokeilemaan valmiita vegaanisten herkkujen reseptejä. Näin ei tarvitse aloittaa kaikkea ihan pelkältä kokeilupohjalta.
Pähkinät, taatelit, marjat ja esimerkiksi porkkanat sopivat hänen mukaansa hyvin leivonnaisiin ja näin talviaikaan piparkakkumausteet tuovat ihanan tuoksun keittiöön ja toki koko kotiinkin.
– Taateleiden keittämisestä ja glögin mausteista saa hurmaavan tuoksun, ja sahrami tuo kaunista väriä pullataikinaan.
Leipominen on mieltä lämmittävää
Leipominen on mieltä lämmittävää ja jotenkin äärimmäisen lohdullista hyvän mielen ja hyvinvoinnin puuhaa itseään ja lähimmäisiä kohtaan.
– Erilaisialla mausteilla saa juomiin lisäaromia. Kotona keitetty kuuma omenasiideri sopii talvella juhlajuomaksi tai arjen iloksi muuten vaan. Cookiet, browniet tai vaikkapa mousset ovat vegaanisista herkuista suosikkeja.
– Vegaanisen pullan valmistus on kätevää. Kananmunan voi jättää pois ja voi on helppo korvata. Margariini on vähäsuolaisempaa kuin voi, joten suolaa kannattaa usein lisätä vegaanisiin taikinoihin. Se tuo maut esiin.
Vapaa-ajan tasapainottelua
Tiina Tohulle päivittäinen ulkoilu on tärkeää ja eräänlaista sielun maisemointia.
– Vaimoni ja 3-vuotiaan lapsemme kanssa nautimme luonnosta, metsäretkistä ja perheen kolme koiraa pitävät myös kunnon hyvänä. Metsistä hyödynnän villiyrttejä, syötäviä kukkia ja herkkuja voi koristella luonnon antimilla. Itse kerätyt marjat ovat ne parhaat.
Joskus Tiina Tohustakin tuntuu siltä, että työn ja vapaa-ajan tasapainottaminen ei ole niin helppoa.
– Silloin esimerkiksi leipominen, hyvät tuoksut ja tietenkin valmiit hyvät herkut tuovat osaltaan kiireetöntä ja kodikasta tunnelmaa.
Vegaaninen minttusuklaapiiras
Pohja:
200 g minttu-suklaatäytekeksejä (Oreon minttu/Domino Marianne)
50 g margariinia
Tryffelitäyte:
250 g Brunbergin minttusuklaanappeja
210 g Alpro Soya Whipping -kasvivispiä
50 g sokeria
50 g fariinisokeria
ripaus suolaa
1. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla.
2. Murskaa suklaakeksit hienoksi muruksi. Sulata margariini ja sekoita keksimurujen joukkoon. Painele keksipohja vuoan pohjalle ja reunoille noin sentin korkeudelle.
3. Pilko suklaa kulhoon. Mittaa kasvivispi, sokerit ja suola kattilaan. Kuumenna höyryävän kuumaksi. Kaada seos suklaan päälle ja anna seistä hetki. Sekoita massa tasaiseksi nuolijalla, mutta älä vatkaa niin säästyt ilmakuplilta suklaassa.
4. Kaada suklaamassa keksipohjan päälle ja siirrä jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi tai seuraavaan päivään.
5. Siivilöi päälle kaakaojauhetta ja koristele mintun lehdillä, keksipaloilla ja suklaanapeilla.
Vegaaniset pipari-tuorejuustobrowniet
Browniepohja:
100 g margariinia
100 g maidotonta tummaa suklaata
3/4 dl aquafabaa (säilykekikherneiden lientä)
1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
1/4 tl suolaa
1 tl vanilja-aromia
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Tuorejuustotäyte:
100 g vegaanista tuorejuustoa
1/4 appelsiinin kuori raastettuna
1 rkl appelsiinin mehua
1/2 rkl maissitärkkelystä
ripaus suolaa
1/2 rkl sokeria
Lisäksi:
100 g vegaanista piparkakkutaikinaa
3 isoa piparia paloina
1. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vuoraa n. 20 x 30 cm uunivuoka leivinpaperilla.
2. Sulata margariini ja suklaa kattilassa miedolla lämmöllä.
3. Yhdistä kulhossa aquafaba, sokerit, suola ja vanilja. Lisää margariini-suklaaseos ja sekoita tasaiseksi.
4. Yhdistä leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää taikinaan. Kaada taikina vuokaan.
5. Sekoita tuorejuustotäytteen ainekset keskenään.
6. Lusikoi täyte nokareina brownietaikinan päälle. Painele piparkakkutaikina palasina taikinaan. Koristele brownie piparin palasilla.
7. Paista uunissa 20–25 minuuttia. Brownie on valmis kun sen reunat ovat kypsyneet, mutta kuivaksi sitä ei tarvitse paistaa. Taikina saa jäädä sisältä tahmeaksi, se jähmettyy kylmässä helposti leikattavaksi.
8. Jäähdytä brownie, leikkaa paloiksi.
Reseptit ja kuvat: Tiina Tohu / Urbaani Vegenda
Joulutortut vegaanisesti
- Tiesitkö että kaupan pakastealtaasta saa vegaanista torttutaikinaa, ja että lehtitaikina on aina vegaaninen?
4 ideaa vegaanisten torttujen täytteeksi:
- vegaaninen nutella (kuten Valsoia)
- Biscoff-levite
- maapähkinävoi ja vadelmahillo
- perinteiset marmeladit
Teksti: Liisa Kortelainen
Kuvat: Satu-Marja Miilunpalo ja Tiina Tohu
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!
#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona
Energiankäytön uusi aika
Energiankäytön uusi aika on uudenlaista energiankäyttöä, jossa panostetaan oikea-aikaiseen sähkönkäyttöön ja kulutuksen siirtämiseen. Oikea-aikaisuus on myös 7.–13.10. vietettävän energiansäästöviikon aihe.
#kotona #sähkö #sähköverkko #turvallisuus
Voiko kohteessa olla useampi sähköliittymä?
Energiavirasto on ohjeistanut sähkönjakeluyhtiöitä tarjoamaan jo sähköverkkoon liittyneelle kuluttajalle toista tai tarvittaessa useampiakin sähköliittymiä. Sinällään kyse ei ole jakeluyhtiöille uudesta asiasta, koska useamman liittymän tuo...
Nyt on aika tarkastaa ja kunnostaa lämmitysjärjestelmä
Kaikkien lämmitykseen tai ilmastointiin liittyvien järjestelmien kunto on järkevää varmistaa jo nyt syksyllä. Näin vältytään ikäviltä yllätyksiltä, kun lämmitystä toden teolla tarvitaan. Kunnossa olevat ja hyvin säädetyt järjestelmät säästä...