Tee itse virkistävä jäätee

Tee itse virkistävä jäätee

28.05.2025

Kesän suosikkijuoman eli jääteen voi valmistaa kätevästi itse. Vaikeaa voi olla vain maun valitseminen. Raikas sitruunatee on aina varma valinta. Koristeltu juoma sopii juhliinkin.

Löytyykö kaapistasi sekalainen valikoima erilaisia teemakuja? Raikas ja virkistävä jäätee valmistuu nopeasti ja siihen voi yhdistää myös makuvesiä, vissyä ja marjoja tai hedelmiä. Jäätee on edullinen vaihtoehto vaikka juhlien juomaksi.

Vedenkeitin helpottaa hauduttamista huomattavasti ja on muutenkin kätevä ja varsin edullinen kodin pieni sähkölaite.

 

Mansikasta toffeeseen

Suosittuja kesäisiä jääteen makuja ovat persikka, sitruuna, mansikka, mutta hyvin voi fiilistellä lakritsin, inkiväärin tai mintun maulla. Mansikan ja raparperin yhdistelmä sopii hyvin yhteen. Valkosuklaakin on päässyt makuvalikoimaan ja kamomilla ihastuttaa aina.

Sitruunaruoho ja jasmiini ovat myös raikkaita makuelämyksiä esimerkiksi wok-ruokailun juomaksi. Inkiväärillä voi täydentää makua. On kuitenkin hyvä muistaa, että jokin maku voi olla niin hallitseva, että se suorastaan eliminoi muita makuja. Hyväksi havaittuja reseptejä kannattaa laittaa esimerkiksi omaan reseptivihkoon.

Vadelma ja etenkin villivadelma on yksi uusimmista makusuosikeista lähes missä tahansa herkkutuotteessa ja teessä yhdistettynä kuplivaan vissyyn se on todella raikasta. Marjoja voi pakastaa myös jääkuutioiden joukkoon. Boolista saa varsinaisen juotavan taideteoksen.

 

Macha-latte on tuttu kahviloista

Trendikäs macha-tee jääpaloilla ja koristeilla on myös virkistävä ja niin pehmeän makuinen.  Kookos-, soija- tai kauramaito tuovat pehmeyttä juomiin.

Banaanin lisääminen ja sekoittaminen sauvasekoittimella tai blenderillä saa juomaan mukavan smoothiemaisen tuntuman.

 

Lapsille maistuu varmasti miedompi tee, jossa väriä ja makua voi muuntaa esimerkiksi makuvesillä tai mehuilla.

Lapsille maistuu varmasti
miedompi tee, jossa väriä ja
makua voi muuntaa esimerkiksi 
makuvesillä tai mehuilla. 

Suosittu vihreä tee

Vihreä tee on varmasti monille tuttu teelaji. Vihreän teen lehtiä ei hapateta, vaan ne paahdetaan kevyesti. Ja maku on miellyttävän pehmeä.

Vihreän teen kerrotaan olevan varsin terveellistä ja erityisen suosittua esimerkiksi Kiinassa. Teestä valmistetaan myös muita juomia, joista luomu kombucha on trendikäs esimerkki. 

Uuttaen jäätee valmistuu myös helposti. Teepussit laitetaan kannuun yhdessä veden kanssa.  Aluksi kannattaa ainakin seurata reseptejä, jotta teestä ei tule liian vahvanmakuista.

Kannun voi peittää kelmulla tai kannella ja antaa sen tekeytyä yön ajan jääkaapissa. Sitten vain teepussit pois ja makeutta voi lisätä vaalealla siirapilla, sokeriliemellä tai muulla makeutusaineella ja hunaja on myös herkullinen vaihtoehto. Makuvesistä esimerkiksi jasmiini ja appelsiini ovat kesäisen raikkaita perinteisen sitruunan ohella.

Romanttisen teen ystävälle voi suositella laventelia ja ruusunlehtiä. Vanilja ja kanelitangotkin tuovat näyttävyyttä läpinäkyvään teekannuun tai boolimaljaan. Kardemumma on myös miellyttävän kotoinen ”pullantuntuinen” makuvivahde. Mitä tahansa teejuomaan laittaakin makua tuomaan, niin raaka-aineiden on oltava puhtaita ja vain syötäväksi tai juotavaksi tarkoitettuja.

 

Raikas omenajäätee

Omenajääkuutiot:
1 omena

Omenajäätee:
3 dl vettä
2 teepussia, vihreä
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 inkivääriä maustemitta
4 dl Valio Hedelmätarha luomuomenatäysmehua

Leikkaa omena kuutioiksi. Levitä ne leivinpaperin päälle ja nosta pakastimeen.

Kiehauta vesi ja kaada teepussien päälle. Hauduta kolme minuuttia ja poista pussit. Lisää hunaja ja inkivääri. Jäähdytä ensin huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa omenajääkuutioiden pakastumisen ajan.

Yhdistä omenatäysmehu, teejuoma ja pakastetut omenakuutiot kannussa tai annostele suoraan laseihin.

 


 

Vihreä tee-smoothie

Kiireisen aamun tai iltapäiväväsymyksen pelastaja on smoothie, joka yhdistää teen ja välipalan. Nauti vihreä tee-smoothie kylmänä. Jos käytät juomaan haudutettua, vahvaa vihreää teetä, jäähdytä se hyvin ennen juomaan lisäämistä.

2 dl Valio A+ luonnonjugurttia
½ dl kurpitsansiemeniä
2 palaa (20 g) pakastepinaattia
1 tl jauhettua vihreää teetä (matcha)
1 dl vahvaa vihreää teetä
½ dl tuoretta minttua
2 tl juoksevaa hunajaa

Mittaa ainekset blenderiin. Soseuta tasaiseksi. Halutessasi voit lisätä joukkoon muutaman jääpalan. Nauti heti.

 

Sitruunainen jäätee

3–4 teepussia
1 l kylmää vettä
sokeria
1 sitruunan mehu
1 l sitruunaista mehujuomaa tms.
sitruunaviipaleita tai marjoja

Kaada kylmä vesi teepussien päälle kannuun ja anna olla jääkaapissa seuraavaan päivään. Näin teejuomasta tulee kirkasta. Poista teepussit.

Mausta tee sokerilla tai kylmällä sokeri- tai hunajaliemellä (suhde 2 dl teetä / 2 tl sokeria tai maun mukaan).

Lisää juomaan sitruunamehu ja valmis mehujuoma. Sekoita.

Koristele mintunlehdillä, sitruunaviipaleilla tai marjoilla.

Lisää juomaan jääpaloja.

 

Reseptit ja kuvat: Valio

 

Teksti: Liisa Kortelainen
Kuvat: Scanstockphoto, Rodeo ja Valio

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#kodinkone #kotona #resepti  

Tee itse virkistävä jäätee

Kesän suosikkijuoman eli jääteen voi valmistaa kätevästi itse. Vaikeaa voi olla vain maun valitseminen. Raikas sitruunatee on aina varma valinta. Koristeltu juoma sopii juhliinkin.

#kotona #sähkö #sähkögrilli #turvallisuus #vapaalla  

Sähkögrilli on turvallinen myös parvekkeella

Grilliruoka kuuluu kesään ja Suomessa grillataan myös parveilla ja terasseilla. Parvekegrillaus puhuttaa aika ajoin taloyhtiöissä, kun osa asukkaista saattaa kokea sen häiritsevänä. Grillauskieltojakin viritellään, mutta ne eivät ole toimiv...

#energiatehokkuus #laiteuutuudet #turvallisuus #vapaalla  

Lämpimällä on matkajääkaapille ja kylmälaukulle käyttöä

Ruokien kuljettamisessa on kylmäketjun katkeamattomuus tärkeää. Mökkikausi, lisääntyvä liikkuminen ja jopa ruokien kuljettaminen kaupasta kotiin ilmojen lämmetessä lisää haasteita. Helteellä on matkajääkaappi ja kylmälaite tärkeä apuväline.

Katso myös nämä aihepiirit!

#astettaalemmas #aurinko #aurinkopaneeli #datahub #energiansäästö #energiantuotanto #energiatehokkuus #energiavinkki #hiilijalanjälki #hyvinvointi #ilmastointi #ilmastonmuutos #kajave #kaukolämpö #kesämökki #kinkkutemppu #kodinkone #kolumni #kotivara #kotona #laiteuutuudet #Laskiainen #lämmitys #lämpö #moottorilämmitys #osaaminen #piha #puutarha #pääsiäinen #resepti #sahkolasku #sisustus #sähkö #sähköasennukset #sähköauto #sähkögrilli #sähköhammasharja #sähköinen liikenne #sähkönsiirto #sähkönsäästö #sähköpalo #sähköpula #sähkösavustin #sähköverkko #testi #tulevaisuus #turvallisuus #työ #valaistus #vapaalla #verkkopalvelu #viihde-elektroniikka