Lamppujen uudet energiamerkinnät saattavat hämmentää

Lamppujen uudet energiamerkinnät saattavat hämmentää

30.08.2021

Lamppujen energiamerkit uudistuvat syyskuun alusta. Siirtymäaikojen vuoksi kaupasta löytyy lamppuja sekä uudella että vanhalla energiamerkinnällä, jotka eivät ole vertailukelpoisia keskenään. Tämä varmasti hämmentää ostopäätöstä tehtäessä.

Lamppujen uuden energiamerkinnän käyttöönotossa on verrattain pitkä, 18 kuukauden siirtymäaika, jona aikana merkinnät kaupoissa pitää muuttaa. Tuotteista voi tänä aikana löytää uuden tai vanhan energiamerkin. 

Erilaiset energiamerkinnät voivat hämmentää kuluttajia, sillä uudella merkillä varustettu tuote voi vaikuttaa energiatehottomammalta, kuin vanhalla merkillä varustettu tuote, vaikka tuotteet olisivat yhtä energiatehokkaita.  

Uuden merkin energialuokka-asteikko ulottuu A:sta G:hen. A-luokan lamput ovat energiatehokkuudeltaan parhaimpia eli vähiten sähköä kuluttavia ja G-luokan lamput energiatehottomimpia. Vanhassa energiamerkissä lamppujen energiatehokkuus ilmoitettiin asteikolla A++ ‒ E.

Eri kodinkoneiden ja laitteiden energiamerkintöjen asteikkoja yhtenäistetään ja kaikkiin energiamerkittyihin laitteisiin on tulossa luokitteluasteikko A‒G. Kun kaikki muutokset on saatu käyttöön siirtymäaikoineen, ovat energiamerkinnät nykyisiä helppolukuisempia ja ne tarjoavat myös uutta tietoa päätösten tueksi. Osassa laitteita nyt olevat A+, A++ ja A+++ luokat tullaan poistamaan. 

 

Uudet ja vanhat merkit eivät ole keskenään vertailukelpoisia

EU:n energiamerkinnän tarkoitus on auttaa kuluttajia vertailemaan laitteiden energiankulutusta sekä kannustaa yrityksiä kehittämään tuotteitaan ja investoimaan energiatehokkaiden tuotteiden suunnitteluun.

Uuden merkin astuessa voimaan on luokittelun vaatimuksia kiristetty niin, ettei A-luokan tuotteita olisi vielä tarjolla. Näin asteikko jättää tilaa innovaatiolle ja energiatehokkaammille tuotteille. 

‒ Vaikka uusien merkintöjen mukaan ei vielä A-luokan laitteita ole, ei energiatehokkuus ole lampuissa ja laitteissa huonontunut, vaan luokitus on uudistunut. Vanhaa ja uutta merkkiä ei voi lähteä vertailemaan, sillä ne eivät ole keskenään vertailukelpoiset. Olipa lampussa uusi tai vanha merkki, niin jos energiatehokkuusluokka on asteikon yläpäässä, lamppu on erityisen energiatehokas ja tulee käytön aikana halvemmaksi kuin tehottomampi malli, Päivi Suur-Uski Motivalta selventää.  

Lamppujen osalta tilanne on selkeämpi viimeistään maaliskuussa 2023, kun kaikilla lampuilla on uusi energiamerkki käytössä.

 

Koteihin luvassa entistä laadukkaampaa valoa

EU:n ekosuunnitteluasetuksen mukaan samalla otetaan käyttöön myös tiukemmat LED-lamppujen ekosuunnitteluvaatimukset. Muutos tuo uuden kansainvälisen testausmenetelmän lamppujen laadun ja käyttöiän mittaamiseksi ja valonlähteille tulee muun muassa uusia välkkymistä koskevia sekä kiertotaloutta edistäviä vaatimuksia. Päivi Suur-Uskin mukaan tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kaupoista löytyy jatkossa entistä laadukkaampia lamppuja. 

Lampun hankintatilanteessa hyödyllisiä neuvoja löytyy Lampputieto.fi -sivustolta, joka auttaa myös lamppujen oikeaoppisessa kierrätyksessä. Energiamerkinnöistä on puolestaan koottu tietoa Energiaviraston ylläpitämälle energiamerkinta.fi -sivustolle.  

 

Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuva: Asuntomessut Lohja kohde 16 Designtalo Idylli


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #kodinkone #kotona  

Kuivata pyykit energiatehokkaasti

Pyykin käsittelyssä narukuivaaminen ulkona on energiatehokkain tapa kuivata pyykki. Se ei kuitenkaan aina onnistu. Narukuivaukseen sisällä ei ole aina tilaa ja lämmityskaudella se vie energiaa sekä tuo kosteutta asuntoon. Nykyaikaiset ilmap...

#energiatehokkuus #energiavinkki #ilmastointi #kotona  

Raikkautta ja energiatehokkuutta

Keväinen aurinko muistuttaa kaikkia kiinnittämään huomion kodin ilmastointilaitteisiin. Lämpötilojen noustessa ja viimeistään katupölyjen vähennyttyä, on aika siirtää ilmastointi kesäsäädöille ja uusia suodattimet. Huoltotoimet raikastavat ...

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Kevätaurinko lämmittää ja valaisee

Ikkunoiden pesu keväällä on ekoteko. Likaiset ikkunat voivat laskea ikkunoiden valotehoa jopa 40 prosenttia. Puhtaat ikkunat vähentävät valaistuksen tarvetta ja tuovat lämpöä kotiin. Samalla pienenee energiankulutus.

Katso myös nämä aihepiirit!

#astettaalemmas #aurinko #aurinkopaneeli #datahub #energiansäästö #energiantuotanto #energiatehokkuus #energiavinkki #hiilijalanjälki #hyvinvointi #ilmastointi #ilmastonmuutos #kajave #kaukolämpö #kesämökki #kinkkutemppu #kodinkone #kotivara #kotona #laiteuutuudet #lämmitys #lämpö #moottorilämmitys #osaaminen #piha #puutarha #pääsiäinen #resepti #sahkolasku #sisustus #sähkö #sähköasennukset #sähköauto #sähkögrilli #sähköinen liikenne #sähkönsiirto #sähkönsäästö #sähköpalo #sähköpula #sähkösavustin #sähköverkko #testi #tulevaisuus #turvallisuus #työ #valaistus #vapaalla #verkkopalvelu #viihde-elektroniikka