Hervoton akkusalaatti

Samalla halusin päästä eroon siimasta, jonka avulla viimeistelyleikkuri leikkaa heinät ja rikkaruohot. Siima toki leikkaa tehokkaasti, mutta kiviin ja juurakoihin osuessaan siima katkeaa herkästi. Pahimmillaan uutta siimaa joutuu kiskomaan kelalta minuutin välein, kun leikkuri löytää pihalta kiven toisensa jälkeen. Valitsemassani uudessa laitteessa ei ole siimaa, vaan leikkaus perustuu sitkeästä muovista valmistettuun sirppimäiseen terään. Terä on nivelöity niin älykkäästi, että kiveen osuessaan terä kääntyy sivulle eikä katkea. Kulunut terä on helppo vaihtaa. Parhaimmillaan yksi terä kestää koko kesän.

Valinta oli helppo, mutta valinnanvaraa eri valmistajien kesken ei kuitenkaan ollut – tarjolla oli tasan tarkkaan yksi laite, joka täytti sille asettamani vaatimukset. Valinnan seurauksena akkuperheeseeni ilmaantui uusi jäsen. Nyt minulla on kellarissa kolmen eri laitevalmistajan akkuja – yhteensä kuusi kappaletta, kaksi jokaiselta valmistajalta. Eri valmistajien akut eivät tietenkään sovi kuin niihin laitteisiin, joita varten ne on suunniteltu. Nykyisin saman valmistajan akut sentään sopivat muihin saman valmistajan laitteisiin – eivät kuitenkaan kilpailijan valmistamiin laitteisiin. Kuluttajan kannalta akkusalaatti on hervoton.

Akkujen kehittelyssä on menty pahasti pöpelikköön. Miksi ihmeessä laitevalmistajat eivät aikoinaan voineet sopia yhteisestä akkustandardista. Jos näin olisi tapahtunut, olisi kellarissani vain kaksi akkua, jotka antaisivat voimaa kaikille laitteilleni – myös niille, joita en ole vielä hankkinut. Todennäköisesti merkkiakkujen lisäksi tarjolla olisi myös laitteisiin soveltuvia halvempia merkittömiä akkuja.

Tämä olisi selvää säästöä jokaiselle kuluttajalle, mutta myös ympäristölle. Tulevaisuudessa hylätyt akut saattavat olla todellinen jäteongelma, ja miten ihmeessä maapallon mineraalivaroista riittää kaiveltavaa kiihtyvää akkujen valmistusta varten.

Ymmärrän toki, miksi jokainen laitevalmistaja haluaa kehittää oman akkunsa, joka ei taatusti sovi yhteen kilpailijoiden laitteiden kanssa. Tällä tavalla kuluttaja sidotaan tietyn valmistajan laitteisiin. Merkkiuskollisuuteen pakottaminen ei kuitenkaan ole aina kuluttajan etu, koska kaikkien valmistajien laitteet eivät ole ominaisuuksiltaan tai hinnaltaan samanlaisia. Joskus kuluttaja ei yksinkertaisesti löydä johonkin tiettyyn tarkoitukseen sopivaa laitetta yhdeltä ja samalta valmistajalta. Silloin on valittava kilpailevan valmistajan tuote.

Yhteisen akkustandardin kehittäminen ja standardin noudattaminen olisi ratkaisu asiaan. Taidan kuitenkin olla toiveineni jo jälkijunassa – saatoin jopa jäädä junasta laiturille huutelemaan ja samalla kellarikomeroni täyttyy eri valmistajien akuista.

Petri Sallinen