Vedenkulutuksella on merkitystä

Vedenkulutuksella on merkitystä

07.02.2025

Lämmin käyttövesi vie ison osan lämmitysenergiasta. Vedenkäyttötottumukset kertovat miten paljon asukkaiden erilaiset tavat voivat vaikuttaa kustannuksiin ja lämmitysenergian kulutukseen.

Tutkimusten mukaan suomalaisen kerros- ja rivitalossa asuvan keskimääräinen vedenkulutus on noin 120 litraa / henkilö vuorokaudessa. Talouksissa, joissa vedestä laskutetaan kulutuksen mukaan, on kulutus keskimäärin 119 litraa henkilöltä vuorokaudessa. Talouksissa, joissa laskutus ei perustunut kulutukseen, vettä kulutetaan keskimäärin 129 litraa / henkilö vuorokaudessa. Käytetystä vedestä noin 65 prosenttia on kylmää ja noin 35 prosenttia lämmintä vettä.

Keskimääräiset luvut eivät kuitenkaan kerro kaikkea. Kulutuksessa saattaa olla suuret erot henkilökohtaisten tottumusten mukaisesti. Joku saattaa pärjätä 50 litralla, samalla kun toisella kuluu yli 300 jopa yli 400 litraa vettä vuorokaudessa.

 

Valtaosa vedestä hygieniaan

Suurin vesisyöppö on hygienian hoito, johon kuluu noin 45 prosenttia kaikesta käytetystä vedestä. Suurin kulutuskohde on suihku, jossa käydään noin kuudesti viikossa. Suihku on auki peseytymisen aikana keskimäärin 4,3 minuuttia. Suihkun käytössä on kuitenkin suuria eroja, sillä siinä kun joku selviää 2–3 minuutissa, saattaa osalla kulua yli 30 minuuttia. Tämä vaikuttaa oleellisesti kustannuksiin.

Motivan ja Työtehoseuran vuonna 2020 kyselytutkimukseen vastanneet käyttivät pyykinpesuun keskimäärin 15 prosenttia kuluttamastaan vedestä ja pesivät pyykkiä taloutta kohden keskimäärin 2,8 kertaa viikossa eli noin 145 kertaa vuodessa. Tämä vaikuttaa vedenkulutukseen noin 11,5 litraa / henkilö / vuorokausi.

Keittiössä kyselyyn vastaajat kuluttivat vettä keskimäärin 19 litraa / henkilö / vuorokausi, joka oli 17,5 prosenttia koko vedenkulutuksesta.

 

Valitse laitteet oikein

Astian- ja pyykinpesukoneiden käyttökustannukset muodostavat merkittävän osan laitteen elinkaaren aikaisista kokonaiskustannuksista. Markkinoilla on tarjolla vähän vettä kuluttavia astian- ja pyykinpesukonemalleja. Valitsemalla vettä kuluttava kone, voi säästää käyttökustannuksissa. Uutta laitetta hankittaessa kannattaa tutkia laitteiden energiamerkin tiedot – siitä ilmenevät vedenkulutustiedot sekä laitteen sähkönkulutus.

On tärkeää tutustua koneen käyttöohjeisiin. Ohjelmien tarkoituksenmukaisen käytön opettelu on tärkeää. Älä pese vajaita koneellisia ja vältä astioiden esihuuhtelua juoksevan veden alla. Vähän likaisille vaatteille voi riittää pelkkä tuuletus tai lyhyempi / viileämpi pesuohjelma. Tarkista tekstiilien pesumerkinnät, kun valitset pesuohjelmaa.

Myös vesikalusteilla on merkityksensä. varsinkin remontin yhteydessä kannattaa hankkia myös uudet vesikalusteet. Uudet hanat ja suihkut kuluttavat jopa puolet vähemmän vettä kuin vanhat vesikalusteet. Kannattaa olla myös tarkkana WC-istuimen, niin uusien kuin vanhojenkin, salakavalista vuodoista. Pieni vuoto WC-istuimessa voi tuoda yli 1 000 euron lisämaksun vuoden vesilaskuun.

 

Säästä veden kulutuksessa

– Ota tavoitteeksi alle viiden minuutin suihku. Suurimmat erot kotitalouksien vedenkäytössä syntyvät peseytymiseen käytetyn veden kulutuksesta.
– Sulje suihku saippuoinnin ajaksi, säästät vettä noin 4–5 litraa/kerta.
– Älä huuhtele astioita ennen koneeseen laittoa.
– Pese täysin koneellisia.
– Käytä pesuohjelmia tarkoituksenmukaisesti.
– Tarkkaile ja korjaa vuotavat hanat ja muut vesikalusteet, kuten esimerkiksi WC-istuin. Tippa vuotavaa vettä sekunnissa tekee jo lähes 10 m3 vuodessa.

Vedenkulutuksen määrän jakautuminen kyselytutkimukseen osallistuneissa kotitalouksissa (n=1 750). Lähde: Vuoden 2020 kyselytutkimus.

l/hlö/vrk n Prosenttiosuus
alle 50 l/hlö/vrk 123 7
50 – 99 l/hlö/vrk 731 41,8
100 – 149 l/hlö/vrk 607 34,7
 150 – 199 l/hlö/vrk 193 11
200 – 299 l/hlö/vrk 70 4
300 l/hlö/vrk tai enemmän 26 1,5

 

Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuva: Rodeo

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #kodinkone #kotona  

Kun pakastaa, sulata pakastin

Pakastimet vaativat huolenpitoa ja sulatusta. Pakkaskausi on parasta aikaa pakastimen sulattamiseen, kun pakastetut tuotteet on helppo säilyttää kylmässä parvekkeella, terassilla tai muissa kylmissä tiloissa sulatuksen ajan.

#energiatehokkuus #energiavinkki #ilmastointi #kotona  

Panostus energiatehokkuuteen on tuottava investointi

Panostus energiatehokkuuteen on tuottava investointiIlmastointi ei kiinteistöissä ole useinkaan ajan tasalla. Suomalaisista kiinteistöistä yli 70 prosentissa on käytössä vanhentunut ilmanvaihtojärjestelmä. Vanhentunut laitekanta kuluttaa en...

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Kestävämpi joulu

Joulu on monelle yltäkylläisyyden, yhdessäolon ja muistamisen juhlaa. Joulunakin on hyvä muistaa ekologisuus sekä kestävyys ja panostaa aineettomiin lahjoihin, välttää turhaa joulukrääsää ja käyttää energiaa järkevästi.

Katso myös nämä aihepiirit!

#astettaalemmas #aurinko #aurinkopaneeli #datahub #energiansäästö #energiantuotanto #energiatehokkuus #energiavinkki #hiilijalanjälki #hyvinvointi #ilmastointi #ilmastonmuutos #kajave #kaukolämpö #kesämökki #kinkkutemppu #kodinkone #kolumni #kotivara #kotona #laiteuutuudet #lämmitys #lämpö #moottorilämmitys #osaaminen #piha #puutarha #pääsiäinen #resepti #sahkolasku #sisustus #sähkö #sähköasennukset #sähköauto #sähkögrilli #sähköinen liikenne #sähkönsiirto #sähkönsäästö #sähköpalo #sähköpula #sähkösavustin #sähköverkko #testi #tulevaisuus #turvallisuus #työ #valaistus #vapaalla #verkkopalvelu #viihde-elektroniikka