Taloyhtiöissä hyvä muistuttaa lämmitystolppien turvallisesta käytöstä

Taloyhtiöissä hyvä muistuttaa lämmitystolppien turvallisesta käytöstä

28.12.2022

Autojen lämmitystolpista syntyy talviaikaan monessa taloyhtiössä kiistaa ja pahimmillaan jopa turvallisuusriskejä. Riskien välttämiseksi taloyhtiön on hyvä muistuttaa asukkaita auton lämmittämisen pelisäännöistä esimerkiksi siitä, ettei lämmityskaapelia saa jättää roikkumaan tolpasta.

Autojen moottori- ja sisätilalämmitykseen tarkoitettuja tolppia on useimpien taloyhtiöiden pysäköintipaikoilla. Niiden käytössä on tiettyjä turvallisuussääntöjä, joista on hyvä muistuttaa näitä paikkoja käyttäviä.

Lämmitystolpan kansi on käytön jälkeen suljettava ja jos mahdollista, myös lukittava. Lämmityskaapelia ei saa jättää roikkumaan tolpasta, vaan se on irrotettava aina heti käytön jälkeen.

Pahimmillaan paikalleen jätetty lämmitysjohto voi pudota ja hautautua lumihankeen, josta lumenauraajan on mahdotonta havaita sitä. Aurauksen yhteydessä tai muutoin vioittuneet johdot ovat aina turvallisuusriski.

Paukkupakkaset vaihtuvat välillä myös suojasääksi. Suojasäällä lätäkköön pudonnut, lämmitystolpassa edelleen kiinni oleva johto tekee lätäköstä vaarallisen kaikille kiinteistössä liikkuville. Esimerkiksi kosteassa sähköiskun vaara kasvaa huomattavasti.

 

Taloyhtiön syytä puuttua turvallisuusriskeihin

Vaikka lämmitysjohto on lämmitystolpan käyttäjän omaisuutta, on taloyhtiöllä vastuu kiinteistön turvallisuudesta. Taloyhtiöllä on sen vuoksi myös oikeus poistaa vaaraa aiheuttava kaapeli.

– Koska taloyhtiö vastaa kiinteistön turvallisuudesta, yhtiön kannattaa ohjeistaa lämpötolppien käyttöä ja tarvittaessa myös puuttua turvallisuusriskeihin, sanoo Kiinteistöliiton neuvontalakimies Tapio Haltia.

Jos yleinen pelisäännöistä muistuttaminen ei riitä, kannattaa taloyhtiön ottaa yhteyttä suoraan siihen asukkaaseen, jonka toiminnasta on kysymys. Taloyhtiö voi vaatia asukasta sulkemaan tolpan kannen käytön jälkeen ja poistamaan vaarallisen johdon.

– Ellei kohdennettu vaatimuskaan riitä poistamaan turvallisuusriskiä viivytyksettä, voi yhtiön johdolle syntyä myös velvollisuus poistaa havaittu turvallisuusriski. Vaaraa aiheuttavan lämmitysjohdon voi taloyhtiön puolesta poistaa yhtiön huoltomies, isännöitsijä tai joku yhtiön hallituksen jäsenistä, muistuttaa Tapio Haltia Kiinteistöliitosta.

 


 

Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuva: Shutterstock
 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #ilmastointi #kotona #lämmitys  

Ilmalämpöpumpun käytössä ja huollossa on omat niksinsä

Ilmalämpöpumppu lämmittää tehokkaasti ja auttaa pienentämään kodin energiakuluja. Edellytyksenä kuitenkin on, että laitetta käytetään sekä huolletaan oikein.

#kotona #viihde-elektroniikka  

Kunnon telkku leffamaratooneihin

Syksyn lähestyessä on aika katsastaa televisiotarjontaa ja miettiä olisiko aika hankkia uusi virtapihi 65-tuumainen televisio? Televisioiden virrankulutusta ollaan myös rajoittamassa.

#kotona #lämmitys #sisustus #valaistus  

Parvekkeen tai terassin käyttökausi pitenee lämmityksellä

Parvekkeen tai terassin käyttökausi pitenee panostamalla hyvään lattiaeristykseen, lasitukseen ja säteilylämmitykseen. Riittävän tehokas infrapunalämmitin on toimiva ja energiatehokas ratkaisu, jos parvekkeesta haluaa nauttia viileämmälläki...

Katso myös nämä aihepiirit!

#astettaalemmas #aurinko #aurinkopaneeli #datahub #energiansäästö #energiantuotanto #energiatehokkuus #energiavinkki #hiilijalanjälki #hyvinvointi #ilmastointi #ilmastonmuutos #kajave #kaukolämpö #kesämökki #kodinkone #kotivara #kotona #laiteuutuudet #lämmitys #lämpö #moottorilämmitys #osaaminen #piha #puutarha #pääsiäinen #resepti #sahkolasku #sisustus #sähkö #sähköasennukset #sähköauto #sähkögrilli #sähköinen liikenne #sähkönsiirto #sähkönsäästö #sähköpalo #sähköpula #sähkösavustin #sähköverkko #testi #tulevaisuus #turvallisuus #työ #valaistus #vapaalla #verkkopalvelu #viihde-elektroniikka