Rasvasta makua, muttei viemärin tuketta

Rasvasta makua, muttei viemärin tuketta

20.12.2023

Joulukuussa kodeissa valmistellaan kaikenlaisia joulun herkkuja. Valmistaminen on parhaimmillaan mukavaa perheen yhdessä tekemistä. Jos ruuanvalmistuksessa syntyy rasvaa, ei sitä saa päästää viemäriin. Rasva on pitkäaikainen vieras putkistoissa ja se voi myös tukkia viemärin.

Ruuan ja herkkujen valmistuksessa tähteeksi jäävä rasva ei kuulu viemäriin. Vaikka esimerkiksi kinkun tai kalkkunan paistipussiin valmistusvaiheessa kertynyt rasva olisi helppo kaataa tiskialtaaseen, ei niin saa tehdä. Paistorasva on lämpimänä juoksevaa, se kovettuu jäähtyessään ja junttaantuu viemäriputkeen.

Veden laskeminen viemäriin rasvan perässä ei poista rasvaa, vaan vesi päinvastoin vauhdittaa rasvan kovettumista. Rasvan kovettuminen nopeuttaa viemärin tukkeutumista, mikä on ikävä yllätys niin kiireisten jouluvalmistelujen aikaan kuin muutoinkin.

Viemäri ei ole rasvan poistoputki, vaan talousvesien ja wc-vesien poistoon tarkoitettu järjestelmä, jonne ei saa laittaa ylimääräistä tavaraa, ei talouspaperia, siteitä tai muuta viemäriä tukkivaa materiaalia.

Tukkeutuneesta viemäristä voi aiheutua merkittäviä kosteusvahinkoja talolle. Viemärin tahallaan rasvalla tai muulla tukkinut asukas voi joutua myös korvausvastuuseen.

 

Mikä avuksi tukoksiin?

Jos paistorasvaa vahingossa pääsee viemäriin ja viemäri tukkeutuu, kannattaa heti kutsua LVI-ammattilainen apuun.

Esimerkiksi kerrostalojen keittiöviemärilinjoissa voi putki olla tukossa pitkältä matkalta. On tärkeää, että putki avataan ja puhdistetaan koko pituudeltaan oikein ja turvallisesti.

On hyvä muistaa, että pienetkin rasvamäärät kertyvät vähitellen viemäriin ja voivat tukkia sen myöhemmin. Rasvan osittain tukkimaan viemäriin tarttuvat helposti myös putkistoon pääsevät hiukset ja muu lika tukkien viemärin vähitellen.

 

Kerää rasvaa purkkiin

Miten hankalasta rasvasta voi sitten päästä eroon. Paistorasvasta voi tehdä maittavan kastikkeen. Jos rasvaa ei halua käyttää tai on rasvoja, jotka eivät sovellu käytettäväksi, kannattaa ne kerätä vaikka tyhjään maito- tai mehupurkkiin. Purkista jäähtyneen rasvan voi siirtää biojäteastiaan.

Rasvasta on myös polttoaineeksi. Joulun aikoihin on viime vuosina toteutettu Kinkkutemppu, jolla kinkun ja kalkkunan paistorasvat on kierrätetty uusiutuvaksi polttoaineeksi.

 

Näin hävität paistorasvan

Tee siitä maittava kastike joulupöytään.

Jäähdytä paistorasva vaikkapa tyhjässä maitopurkissa ja siirrä jäähtynyt rasva biojäteastiaan.

Kierrätä paistorasva uusiutuvaksi polttoaineeksi Kinkkutempun kautta.

Jos viemäri pääsee tukkeutumaan, kutsu heti LVI-ammattilainen apuun. Ammattilainen osaa puhdistaa putken koko pituudeltaan oikein ja turvallisesti.

 

Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Piirrokset: Ilo Maisse
Kuva: Rodeo


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #kodinkone #kotona  

Kuivata pyykit energiatehokkaasti

Pyykin käsittelyssä narukuivaaminen ulkona on energiatehokkain tapa kuivata pyykki. Se ei kuitenkaan aina onnistu. Narukuivaukseen sisällä ei ole aina tilaa ja lämmityskaudella se vie energiaa sekä tuo kosteutta asuntoon. Nykyaikaiset ilmap...

#energiatehokkuus #energiavinkki #ilmastointi #kotona  

Raikkautta ja energiatehokkuutta

Keväinen aurinko muistuttaa kaikkia kiinnittämään huomion kodin ilmastointilaitteisiin. Lämpötilojen noustessa ja viimeistään katupölyjen vähennyttyä, on aika siirtää ilmastointi kesäsäädöille ja uusia suodattimet. Huoltotoimet raikastavat ...

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Kevätaurinko lämmittää ja valaisee

Ikkunoiden pesu keväällä on ekoteko. Likaiset ikkunat voivat laskea ikkunoiden valotehoa jopa 40 prosenttia. Puhtaat ikkunat vähentävät valaistuksen tarvetta ja tuovat lämpöä kotiin. Samalla pienenee energiankulutus.

Katso myös nämä aihepiirit!

#astettaalemmas #aurinko #aurinkopaneeli #datahub #energiansäästö #energiantuotanto #energiatehokkuus #energiavinkki #hiilijalanjälki #hyvinvointi #ilmastointi #ilmastonmuutos #kajave #kaukolämpö #kesämökki #kinkkutemppu #kodinkone #kotivara #kotona #laiteuutuudet #lämmitys #lämpö #moottorilämmitys #osaaminen #piha #puutarha #pääsiäinen #resepti #sahkolasku #sisustus #sähkö #sähköasennukset #sähköauto #sähkögrilli #sähköinen liikenne #sähkönsiirto #sähkönsäästö #sähköpalo #sähköpula #sähkösavustin #sähköverkko #testi #tulevaisuus #turvallisuus #työ #valaistus #vapaalla #verkkopalvelu #viihde-elektroniikka