Mantelitäytteinen Bostonkakku

Mantelitäytteinen Bostonkakku

29.03.2023

Bostonkakku on monessa perheessä todellinen perinneherkku. Idea on aina sama, mutta täytteet vaihtelevat. Mantelitäyte on yksi vaihtoehto.

Mistä pullataikinaan perustuva Bostonkakku on saanut nimensä? Tätä ei tunnu tietävän kukaan. Bostonkakku esiintyy amerikansuomalaisten julkaisemassa The Finnish Cookbook -keittokirjassa maininnalla sen suuresta suosiosta Suomessa. Silti Bostonkakku ei kuulu ainakaan nimensä puolesta amerikkalaisiin perinneleivonnaisiin.

Saksalainen Schnecken – tahmea sämpylä – on samantapainen. Suurin ero suomalaiseen Bostonkakkuun on voista, sokerista, siirapista ja pähkinöistä muodostuva kuorrute, joka tekee kakusta tahmeapintaisen. Schnecken tunnettiin Euroopassa jo 1700-luvulla, kun kanelin käyttö leivonnassa yleistyi.

Pullataikinareseptejä löytyy jokaisen jauhopussin kyljestä, joten emme tällä kertaa julkaise pullataikinareseptiä. Kasvisruokien valtakaudella kannattaa kuitenkin kokeilla vegaanista pullataikinaa. Se on helppo toteuttaa ja onnistuu yhtä hyvin kuin tavallinen pullataikina. Tavallinen maito korvataan cashewpähkinämaidolla, kananmunat jätetään pois ja voin sijasta käytetään kasvismargariinia. Kokemuksen mukaan vannoutuneinkaan makkaranpurija ei huomaa eroa tavalliseen pullataikinaan.

 


Näitä tarvitaan vegaanisen mantelitäytteen valmistukseen. Vegaanisen mascarponen voi korvata tavallisella, jos et ole leipomassa vegaanista kakkua.

 


Bostonkakku paistuu kypsäksi helpommin kapeassa leipävuoassa. Tavallinen kakku voidellaan kananmunalla, vegaanisen version voiteluun käytetään vaahterasiirappia tai vaahterasiirapin ja pähkinämaidon seosta.

 

Vegaaninen mantelitäyte

150 g vegaanista mascarponea
100 g mantelijauhetta
1 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
3–5 tippaa karvasmanteliöljyä
1 dl omenasosetta

Sekoita kaikki ainekset kulhossa. Jos seos on kuivakasta ja paksua, ohenna sitä omenamehulla tai vedellä. Kun massa on hillomaista, voidaan se levittää helposti kaulitulle pullataikinalevylle.

Kaulitse pullataikinasta levy samaan tapaan kuin leipoisit korvapuusteja. Levitä pinnalle reilusti pehmeää voita tai kasvismargariinia. Levitä mantelitäyte. Sirottele pinnalle runsaasti kanelia ja sokeria.

Rullaa levy pötköksi. Leikkaa pötköstä noin viiden senttimetrin pituisia paloja. Lado ne väljästi hyvin rasvattuun leipävuokaan. Leikkaa vuoan pohjalle kaistale leivinpaperia, jotta uunissa sulava makea täyte ei tarttuisi vuoan pohjaan. Nostata kakkua vuoassa noin puoli tuntia ennen paistamista.

Voitele pinta vaahterasiirapilla, jos teet vegaanista kakkua tai kananmunalla, jos teet tavanomaisen kakun. Sirottele pinnalle mantelilastuja sekä raesokeria.

Bostonkakku paistetaan 200 asteen lämmössä noin 40 minuuttia uunin alaosassa – ei kuitenkaan alimmalla tasolla. Suojaa pinta leivinpaperilla, jos pinta uhkaa tummua liikaa. Anna jäähtyä vuoassa peiteltynä.

Mantelimassatäyte

150 g valmista mantelimassaa
2 tl vaniljasokeria
3 tippaa karvasmanteliöljyä
1 dl omenasosetta

Leikkaa mantelimassa kuutioiksi. Pehmitä massa kauhalla ja ohenna sitä omenamehulla tai vedellä. Lisää lopuksi vaniljasokeri ja karvasmanteliöljy. Käytetään samaan tapaan kuin edellä.

 

Teksti ja kuvat: Petri Sallinen

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Asumisen energiankäytöstä löytyy säästökohteita

Asuminen vie energiaa. Kotitalouden hiilijalanjäljestä noin kolmannes tulee asumisen energiakulutuksesta. Energiansäästöllä vähennät asumisen ympäristövaikutuksia ja säästät. Samalla kannattaa panostaa myös uusien energiamuotojen hyödyntämi...

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Energiankäytön uusi aika

Energiankäytön uusi aika on uudenlaista energiankäyttöä, jossa panostetaan oikea-aikaiseen sähkönkäyttöön ja kulutuksen siirtämiseen. Oikea-aikaisuus on myös 7.–13.10. vietettävän energiansäästöviikon aihe.

#kotona #sähkö #sähköverkko #turvallisuus  

Voiko kohteessa olla useampi sähköliittymä?

Energiavirasto on ohjeistanut sähkönjakeluyhtiöitä tarjoamaan jo sähköverkkoon liittyneelle kuluttajalle toista tai tarvittaessa useampiakin sähköliittymiä. Sinällään kyse ei ole jakeluyhtiöille uudesta asiasta, koska useamman liittymän tuo...

Katso myös nämä aihepiirit!

#astettaalemmas #aurinko #aurinkopaneeli #datahub #energiansäästö #energiantuotanto #energiatehokkuus #energiavinkki #hiilijalanjälki #hyvinvointi #ilmastointi #ilmastonmuutos #kajave #kaukolämpö #kesämökki #kinkkutemppu #kodinkone #kolumni #kotivara #kotona #laiteuutuudet #lämmitys #lämpö #moottorilämmitys #osaaminen #piha #puutarha #pääsiäinen #resepti #sahkolasku #sisustus #sähkö #sähköasennukset #sähköauto #sähkögrilli #sähköinen liikenne #sähkönsiirto #sähkönsäästö #sähköpalo #sähköpula #sähkösavustin #sähköverkko #testi #tulevaisuus #turvallisuus #työ #valaistus #vapaalla #verkkopalvelu #viihde-elektroniikka