Tubetuksen voima

Tubetuksen voima

18.11.2022

Teini-ikäinen tyttärentytär toivoi minulta joulukalenteria. Ei mitä tahansa perinteistä pahvista joulukalenteria, vaan toivelistalla oli meikkijoulukalenteri. En ollut sellaisesta kuullutkaan.

Meikkijoulukalenteri on vaaleanpunainen kauniisti koristeltu pahvilaatikko, jonka sisällä on 24 pientä meikkaukseen ja ihonhoitoon liittyvää pakettia. Yksi paketti joulukuun jokaiselle päivälle matkalla kohti jouluaattoa.

Joulukalenterin hankinta sopii hyvin isoisälle. Siispä etsimään. Jo lokakuun puolivälissä kaikki tietynmerkkiset meikkijoulukalenterit oli kuitenkin myyty loppuun. Niitä ei löytynyt enää nettikaupoista eikä tavallisista kaupoista. Eräs myyjä kertoi, että joku teinien arvostama tubettaja tai muu sosiaalisessa mediassa elämäänsä esittelevä vaikuttaja oli tehnyt videokertomukseen juuri tästä meikkijoulukalenterissa. Tämän seurauksena kaikki tubettajan seuraajat halusivat sellaisen itselleen.

Tubetuksen voima on valtava. Tubettajan esimerkki saa seuraajat tekemään monenlaisia asioita – hyviä ja huonoja, suuria ja pieniä. Eihän tässä mitään uutta ole. Urheilijat, rocktähdet ja julkkikset ovat kautta aikojen mainostaneet erilaisia tuotteita lehdissä ja telkkarissa. Tubetuksen voima on kuitenkin erilainen.

Tubettajalla on valtaa, mutta myös valtava vastuu. Mitä kaikkea hölmöä arvostettu vaikuttaja voi saada seuraajansa tekemään. Hyvä lääke on kriittinen ja itsenäinen ajattelu. Höpö höpö olisi osattava suodattaa pois.

Entä jos tubettaja esittelisi energiansäästövinkkejään tai uusinta pörssisähkösopimustaan? Tai arkisia keinojaan hillitä ilmastonmuutosta tai luonnon monimuotoisuuden säilymistä? Tubetus näyttää hölmöltä hömppäviestinnältä, mutta se voi olla muutakin. Ehkä meidän vanhenevien tätien ja setien maailmassa tubetusta ei osata ottaa vakavasti – ehkä pitäisi.

Petri Sallinen
kirjoittaja on Energiauutisten toimituspäällikkö

 

Kuva: Scanstockphoto


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#kodinkone #kotona #resepti  

Glögijuustokakku on joulun juhlakauden maistuva yllättäjä

Joulun herkulliset klassikot saavat uuden twistin: piparkakkupohja ja mausteinen glögitäyte toimivat mainiosti hurmaavassa glögijuustokakussa, joka ilahduttaa niin silmiä kuin makuhermoja.

#sähkö #sähköverkko #toimitusvarmuus  

Säävarma sähköverkko rakentuu pitkäjänteisesti – maakaapelointi näkyy jo asiakkaan arjessa

Suomen sähköverkko on kulkenut pitkän matkan kohti säävarmuutta. Vielä 10–15 vuotta sitten myrskyt ja lumikuormat saattoivat katkaista sähköt päiviksi, mutta onneksi tilanne on nykyään toisenlainen. Sähkökatkot ovat vähentyneet selvästi, ja...

#energiantuotanto #energiatehokkuus #kotona #tulevaisuus  

Sähköä säällä kuin säällä – Suomi kulkee kohti hiilidioksidineutraalia energiaa

Suomen sähköntuotanto on jo lähes täysin hiilidioksidineutraalia. Ydinvoima pitää verkon vakaana, tuuli tuo voimaa arkeen ja vesivoima tasapainottaa vaihtelut.

Katso myös nämä aihepiirit!

#astettaalemmas #aurinko #aurinkopaneeli #datahub #energiansäästö #energiantuotanto #energiapolitiikka #energiatehokkuus #energiavinkki #hiilijalanjälki #hyvinvointi #ilmastointi #ilmastonmuutos #kaukolämpö #kesämökki #kodinkone #kolumni #kotona #laiteuutuudet #Laskiainen #lämmitys #lämpö #osaaminen #piha #puutarha #pääsiäinen #resepti #sahkolasku #sisustus #sähkö #sähköasennukset #sähköauto #sähköhammasharja #sähköinen liikenne #sähkönsiirto #sähkönsäästö #sähköpula #sähköuto #sähköverkko #sähkövero #tekoäly #testi #toimitusvarmuus #tulevaisuus #turvallisuus #työ #valaistus #vapaalla #verkkopalvelu #viihde-elektroniikka #ympäristö #ystävänpäivä