Näkymättömät ystävät

Näkymättömät ystävät

26.05.2020

"Vesi tulee hanasta, mutta mistä vesi hanaan – muna tulee kanasta, mutta mistä muna kanaan". M.A. Numminen todella hallitsee riimittelyn. Eikä ihme – hänhän on ammattimies. Mahtaako meikäläiseltä irrota mitään vastaavaa. Siispä kokeileman: "sähkö tulee piuhasta, mutta mistä sähkö piuhaan – lämpö tulee putkesta, mutta mistä lämpö…". Joopa joo. Ei mene putkeen samalla tavalla kuin mestarilla, vaikka sinnehän se kaukolämpö tietenkin survotaan.

Jostain rööristä vedet, lämmöt, sähköt ja kananmunatkin lopulta kuitenkin virtaavat. Jos eivät virtaisi, niin sen huomaisi nopeasti koteihinsa korona-aikana kaivautunut kansakunta. Piuhoissa ja putkissa viihtyvät hyödykkeet ovat näkymättömiä ystäviä. Yleensä ne eivät hirveästi itsestään huutele – ovat kuitenkin läsnä aina silloin, kun niitä tarvitaan. Tietoisesti niitä tuskin kukaan edes "tarvitsee" tai "käyttää", kuten lumilapiota tai taikinakaulinta tarvitaan ja käytetään. Valot päälle napsauttavan käsivarren toisessa päässä aivot tuskin ajattelevat mitään sähköön liittyvää, kun sähkö muuttuu keittiön katossa valoksi tai pannukakkua sähköuunissa paistavaksi lämmöksi. Vasta silloin asia varsinaisesti huomataan, kun varpaat palelevat olohuoneen sohvalla.

Näkymättömät ystävät ovat koko ajan läsnä, mutta taustalla kuten teatterin kuiskaaja. Korona-aikakin tuntuisi monta pykälää raskaammalta, jos koti toimisi huonosti – ja kotihan toimii silloin erityisen huonosti, jos näkymättämät ystävät ovat vieraissa.

Koronavirus tuo huolta ja surua. Se maalaa kuvia raskaalla pensselillä ja tummilla väreillä. Näkymättömät ystävät kuitenkin helpottavat elämää ja auttavat loikkimaan synkkien aikojen ylitse. Suomessa piuhat, putket ja kanalatkin on kunnossa. Niistä on pidetty huolta ja niitä osattu rassata myös silloin, kun ei olisi tarvinnut tehdä aivan priimaa. Priimaa on kuitenkin tehty ja se näkyy myös ikävinä aikoina – ehkä myös silloin, kun sähkölasku tai lämpölasku kolahtaa postiluukusta. Hyvällä on hintansa, vaikka hinta ei olisi edes korkeampi kuin heikompaa tavaraa kauppaavilla.

Kananmunat eivät tipahtele kananmunia valmistavasta koneesta, vaikka lapseni pienenä niin luulivatkin. Sähkö, lämpö tai puhdas vesi taas eivät kasva maassa, vaikka maahan niitä kuljettavat putket ja kaapelit monesti onkin upotettu. Kaiken takana häärii ammattilaisten joukko, joka pitää näkymättömistä ystävistämme huolta kaikenlaisissa olosuhteissa.

Petri Sallinen

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#osaaminen #sähkö #tulevaisuus #työ  

Uratarina: Energia-ala kiehtoo insinöörimieltä

Veli-Petteri Liedes suunnisti energia-alalle jo opiskeluaikana, ja matka jatkuu. Ala muuttuu valtavaa vauhtia ja tarjoaa erittäin mielenkiintoisia ja merkityksellisiä työmahdollisuuksia energiamurroksen ytimessä.

#kilpailut  

Pelaa ja voita

Vastaa sähkövisaan tai täytä sähköinen ristikkomme. Visan vastaukset löydät lukemalla tämän uutispohjan juttuja. Uusi visa ja ristikko ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja on avoinna aina noin kaksi kuukautta ilmestymisen jälkeen.

#sähköinen liikenne #vapaalla #ympäristö  

Junalla Eurooppaan

Junamatkailu on luonteva ja ympäristöystävällinen tapa liikkua Euroopassa. Sunna Kokkonen matkustaa säännöllisesti maata pitkin Lapista Keski-Eurooppaan ja takaisin.  

Katso myös nämä aihepiirit!

#astettaalemmas #aurinko #aurinkopaneeli #datahub #energiansäästö #energiantuotanto #energiapolitiikka #energiatehokkuus #energiavinkki #hiilijalanjälki #hyvinvointi #ilmastointi #ilmastonmuutos #kaukolämpö #kesämökki #kilpailut #kodinkone #kolumni #kotona #laiteuutuudet #Laskiainen #lämmitys #lämpö #osaaminen #piha #puutarha #pääsiäinen #resepti #sahkolasku #sähkö #sähköasennukset #sähköhammasharja #sähköinen liikenne #sähkönsiirto #sähkönsäästö #sähköpula #sähköverkko #sähkövero #tekoäly #testi #toimitusvarmuus #tulevaisuus #turvallisuus #työ #valaistus #vapaalla #verkkopalvelu #viihde-elektroniikka #ympäristö #ystävänpäivä