Näetkö puun metsältä?

Suomalaisilla sanotaan olevan luonteva suhde metsään. Emme joudu heti paniikkiin, vaikka astuisimme pari askelta pois pururadalta, puiden siimekseen.

Meille ovat tärkeitä metsän luonto- ja virkistysarvot. Ymmärrämme myös metsätalouden roolin kansantaloudessa.

Muistamme, että metsät ovat erittäin tärkeitä hiilinieluja.

Mutta näemmekö oikeastaan puuta metsältä?

 

Sitkeä seniori

Mänty on karussakin ympäristössä viihtyvä suomalainen peruspuu, joka pureutuu voimakkailla juurillaan syvälle maahan.

Suomen tiettävästi vanhimmalla männyllä, kutsuttakoon häntä vaikkapa Väinöksi, on ikää hieman alle 800 vuotta. Se sijaitsee UKK-kansallispuistossa, paikassa, jonka tarkempi sijainti pidetään salassa. Ikimetsistä löytyy muitakin huomattavan vanhoja mäntyjä.

Väinön nuoruudessa suomalaiset alkoivat siirtyä esihistoriasta kohti keskiaikaa. Mäntyjen ajanlaskussa oli kulunut vasta kotvanen, noin sata vuotta, siitä, kun eteläisessä Suomessa Köyliössä Lalli oli nostanut kirveensä piispa Henrikiä kurmuuttaakseen.

Vanhat männytkin kavahtavat kirvestä. Muuten ne ovat sitkeitä sissejä, jotka selviävät usein jopa metsäpaloista. Mäntyä suojelee iän myötä paksuneva kuori, 150-vuotiailla puilla se alkaa muodostua erittäin kovaksi kilpikaarnaksi. 

Itse asiassa juuri metsäpaloihin sopeutuminen on ollut männyn keskeinen valtti, kun eri puulajit ovat kilpailleet keskenään elintilasta.

Yle Areenasta löytyvästä mainiossa Elävät puut -televisiosarjassa sinnikästä, yksinäänkin pärjäävää mäntyä verrataan Ramboon.

 

Työt alkavat hiilinielussa

Ekofysiologian professori Teemu Hölttä Helsingin yliopistosta kertoo, että juuri nyt mäntyjen elämässä on alkamassa talven hiljaiselon jälkeen aktiivisempi vaihe.

– Yhteyttämistä tapahtuu jonkin verran talvellakin, mutta se on vähäistä. Kun maa sulaa ja ilman lämpötila nousee, neulasissa ollut pakkasneste vähenee ja männyn yhteyttämiskapasiteetti vastaavasti lisääntyy.

Yhteyttämisessä kasvi valmistaa hiilidioksidista ja vedestä valon avulla sokeria, samalla ilmaan vapautuu happea. Sokerin sisältämän energian avulla kasvi kasvaa ja lisääntyy.

Mänty sitoo yhteyttämisessä paljon hiiltä ja toimii siis hiilivarastona. Se siirtää hiiltä juuristonsa ja sienirihmastonsa avulla myös maaperään.

Talousmetsässä yksittäinen mänty kaadetaan tavallisesti noin 60–80 vuoden ikäisenä.

– Tässä vaiheessa se saattaa painaa vaikkapa tuhat kiloa. Puolet sen biomassasta eli 500 kiloa on hiiltä, Hölttä laskeskelee

 

Männyt viestivät toisilleen

Puun energiatalous alkaa olla tutkijoille jo tuttu asia. Paljon tutkittavaa riittää kuitenkin esimerkiksi puiden viestinnässä – männytkin tosiaan kommunikoivat keskenään.

– Puut viestivät toisilleen tuoksujen avulla. Kun esimerkiksi mänty joutuu hyönteishyökkäyksen kohteeksi, se välittää ilmaan tuoksua. Tämä saa toiset puut valmistaumaan tulossa olevaan hyökkäykseen ja tuottamaan hyönteisiä vastaan puolustusaineita.

Jonkinlaista kommunikaatiota tapahtuu myös juurien avulla.

– Puut ovat usein yhteydessä toisiinsa juurien avulla. Ne voivat esimerkiksi juurien kautta antaa – tai ryövätä – toisiltaan sokereita. Tähänkin saattaa liittyä myös muuta signaalin välittämistä.

 

Yli tuhat seuralaista

Lukuisten muidenkin lajien mielestä mänty on kaikkea muuta kuin puisevaa seuraa.

Metsäekologian lehtori Petri Keto-Tokoi Tampereen ammattikorkeakoulusta viimeistelee kirjaa puiden asukkaista, Suomen puulajien seuralaislajeista. Hän kertoo, että männyllä on yli tuhat seuralaislajia

Yksi lajiryhmä on esimerkiksi kasvinsyöjät tyyliin perhostoukat, luteet ja kirvat. Sienissä skaala kulkee vaikkapa voitateista männyn herkkutatteihin. Muita lajiryhmiä ovat muun muassa männyn rungolla päällysvieraina kasvavat jäkälät, jäkäläkasvustoissa ja kaarnan raoissa elävät hyönteiset sekä kariketta ja kuollutta puuta lahottavat sienet, pikkueläimet ja mikrobit.

Puiden maanalainen yhteistyöverkosto on erityisen mielenkiintoinen tapaus.

– Puut elävät symbioosissa maanalaisten juurisienten kanssa. Puu antaa sienirihmastolle energiaa ja sienirihmasto lahjoittaa puolestaan sille vettä ja ravinteita.

Kun rihmasto vahvistuu ja kasvaa, sen itiöemä eli itiöitä tuottava lisääntymiselin nousee maan pinnalle. Tämä on se meidän tuntemamme sieni, vaikkapa herkullinen voitatti.

 

Männyn neulasia, nam

Männyn seuraa arvostavat tietenkin myös lukuisat nisäkkäät. Hirvet ja myyrät pitävät etenkin nuorista männyn taimista. Oravalle männyn kävyt ovat turhan kovia, se suosii ensisijaisesti kuusen käpyjä, jos niitä on saatavilla.

Linnuistamme jykevänokkainen isokäpylintu on erikoistunut männyn käpyjen avaamiseen. Puukiipijä pystyy pitkän nokkansa avulla poimimaan naposteltavaa vanhan männyn kilpikaarnan koloista; toki sille kelpaavat muutkin puuravintolat.

Männyn neulaset ovat hyvin happamia, mutta niilläkin on ystävänsä. Metso, tuo lintumaailman Rambo, syö talvet pelkkiä männyn neulasia. Lieneekö ruokavaliolla jotain osaa siitä, että ukkometso on kevätsoitimella täynnä kiukkua, taistelee muiden ukkometsojen kanssa eikä epäröi haastaa nokkapokkaan metsätyökonettakaan.

Männyn seuralaislajit määrittyvät osin senkin mukaan, minkä ikäisestä puusta puhutaan. Vanhoilla männyillä ja kelohongilla on omat lajinsa.

– Luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi olisikin äärimmäisen tärkeää, että metsissä säilytettäisiin myös vanhoja puita, Keto-Tokoi korostaa.

 

Mänty pärjää myös tulevaisuudessa

Petri Keto-Tokoi arvioi, että sitkeä mänty selviytyy suhteellisen hyvin myös ilmastonmuutoksesta.

– Ilmastonmuutos lisää esimerkiksi pitkiä kuumia kausia, myrskyjä ja tuholaisia. Mänty kestää kaikkia näitä aika hyvin. Selvästi paremmin kuin vaikkapa kuusi.

Niin, sitten ovat tietenkin vielä muut puulajimme, kolmekymmentä kaiken kaikkiaan.

Jokaisella niistä on oma tarinansa.

 

Teksti: Matti Välimäki
Kuvat: Janne Skinnarla Vastavalo, Rodeo