Jäätelökesä on entistä persoonallisempi

Jäätelökesä on entistä persoonallisempi

03.06.2020

Kotona voi valmistaa hyvää ja juuri omien makutottumusten mukaan tuunattua jäätelöä. Herkkuja syntyy kätevästi jopa ilman jäätelökonetta.

Suomessa syödään jäätelöä eniten Euroopassa – ja neljänneksi eniten maailmassa. Jos jätskit jaettaisiin tasan meidän kaikkien kesken, niin jokainen osallistuisi urakkaan noin 13 kilolla vuodessa.

Myös Marttaliiton aktiivi Katariina Silanen tunnustautuu jäätelöfaniksi. Hän valmistaa usein jäätelöä myös itse – ja jopa ilman jäätelökonetta.

– Jäätelön valmistaminen ilman jäätelökonetta on nykyään entistä helpompaa. Salaisuus piilee kondensoidussa maidossa, jota on aikaisempaa paremmin saatavana myös pikkukaupoissa.

Kondensoitu maito on hauduttamalla tiivistettyä maitoa, johon on lisätty sokeria. Se muistuttaa olomuodoltaan paksua siirappia tai paksua kiisseliä.
 

Jäätävän yksinkertaista

Silanen kertoo, että menetelmää käytettäessä vatkataan aluksi neljä desilitraa kermaa vaahdoksi. Tähän lisätään kondensoitu maito kevyesti vaikkapa leivontalastalla sekoittaen. Kun massa on maustettu, se laitetaan pakastimeen.

– Kun massa on pakastimessa yön yli, sen olomuoto on oikeanlaista, ja siitä voi tehdä vaikkapa palloja tai muita jäätelöannoksia. Eikä massa jämähdä liikaa, vaikka se olisi pakastimessa pidempäänkin, jopa useita päiviä.

Osan jäätelössä käytettävästä kermasta voi korvata halutessaan vaikkapa turkkilaisella jogurtilla.

– Jäätelön valmistaminen on edullisempaa kuin se, että ostaisi kaupasta vaikkapa puolen litran erikoisjäätelöitä. Hintaa kertyy kuitenkin enemmän kuin perusjäätelöille, joita myydään litran pakkauksissa.

Tiiviin rakenteensa puolesta kondensoidusta maidosta tehty jäätelö muistuttaa hieman erikoisjäätelöitä. 
 

Mielikuvitusta saa käyttää

Itse tehdyn jäätelön paras puoli on se, että sen voi maustaa juuri haluamallaan tavalla.

– Sitruunajäätelö syntyy vaikkapa sitruunakuoren ja -mehun avulla. Jäätelöön voi laittaa myös esimerkiksi tuoreita marjoja tai keksinmurusia. Makea kondensoitu maito ja kirpeä puolukka ovat hyvä yhdistelmä. Ja kardemummakin toimii.

Makea kondensoitu maito ja kirpeä puolukka ovat myös jännittävä parivaljakko. Överimakean ystäviä saattaa miellyttää kondensoidun maidon ryydittäminen kinuskilla tai lakukastikkeella.

– Menetelmällä voi tehdä myös esimerkiksi vegaanijäätelöä. Tällöin perusaineksina käytetään kondensoitua kookosmaitoa sekä vaahtoutuvaa kaurajuomaa.

Silanen vinkkaa, että kotijäätelön tekeminen tarjoaa kivaa yhteistä tekemistä koko perheelle. Lapsetkin voivat valmistaa itselleen oman jäätelönsä omien mieltymystensä mukaan.

Mutta entäpä, jos jonkun mielestä ketsuppi on hyvää missä vaan?

– No ihan ketsuppia en taida suositella. Mutta muuten kannattaa kyllä käyttää mielikuvitusta! Silanen naurahtaa.

 


 

Jäätelökoneissa riittää valinnan varaa

Vaihtoehtona on tietenkin myös jäätelökoneen hankkiminen – jos arvioi, että sille on kotona riittävästi käyttöä ja tilaa. Keittiöissähän saattaa olla jo entuudestaan paljon erilaisia pienkoneita.

Hieman kalliimmissa jäätelökoneissa on kylmän tuottava kompressori ja laite jäähdyttää ainekset sekoituksen aikana.

Tarjolla on myös jäätelökoneita, joissa ei ole kompressoria, vaan joiden kulho-osa tai kylmävaraaja on jäähdytettävä ennen käyttöä pakastimessa. Kulho-osassa voi olla esimerkiksi kaksoiskuori, jonka sisällä on kylmää sitovaa nestettä.  

Jäätelön valmistukseen on tarjolla myös esimerkiksi yleiskoneisiin tarkoitettuja lisäosia. Nämä ovat tyypillisesti yleiskoneeseen sopivia jäähdytettäviä kulhoja jäätelönvalmistustoiminnoilla.

 

Huomioi ainakin esivalmistelut, kapasiteetti ja ääni

Silanen kehottaa vertailemaan tarkkaan erilaisia jäätelökoneita ja lukemaan vertailuja ja arviointeja.

– Huomiota kannattaa kiinnittää esimerkiksi siihen, kuinka paljon eri koneet vaativat esivalmisteluja ja minkä verran ne pystyvät tekemään kerralla jäätelöä, hän vinkkaa.

Käytännössä eri koneiden välillä on myös eroja siinä, miten kovaa ääntä ne pitävät käydessään.

 

Pakastimella, yleiskoneella ja sitten vielä pakastimella

Jäätelökoneella valmistetussa jäätelössä perusraaka-aineena käytetään yleensä kermaa, maitoa, kananmunan keltuaista ja sokeria.

Samoista aineksista voidaan toki tehdä jäätelöä myös ilman jäätelökonetta, vaikkapa yleiskoneen ja pakastimen yhteispelillä – siis pidemmällä kaavalla ilman kondensoitua maitoa.

– Menetelmässä tehdään ensin jäätelömassa, pakastetaan massaa, sekoitetaan sitä esimerkiksi sähkövatkaimella pakastuksen alkuvaiheessa useamman kerran ja viedään taas pakkaseen ja jatketaan kenties siitäkin eteenpäin samaan malliin, jotta jäätelöstä tulee riittävän kuohkeaa eikä jäätelö pakastu kivikovaksi. Monet saattavat kokea keinon hieman työlääksi, Silanen huomauttaa.

 

Maistuisiko nicecream?

Icecream on hyvää, mutta niin on myös nicecream. Se on lisäksi kätevä tapa hyödyntää ylikypsät pilkukkaat banaanit, joita muussa tapauksessa uhkaisi jo hävikki.

– Kolme banaania pilkotaan ja pakastetaan. Pakastettujen banaanien mukaan lisätään 200–300 grammaa pakastemarjoja ja kohmeinen cocktail sekoitetaan sauvasekoittimella. Tuloksena on jäätelöön verrattava lusikoitava herkku, Katariina Silanen kertoo.



Teksti: Matti Välimäki
Kuvat: Ilari Välimäki, Laura Riihelä ja  Elvi Rista
 

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#osaaminen #sähkö #tulevaisuus #työ  

Uratarina: Energia-ala kiehtoo insinöörimieltä

Veli-Petteri Liedes suunnisti energia-alalle jo opiskeluaikana, ja matka jatkuu. Ala muuttuu valtavaa vauhtia ja tarjoaa erittäin mielenkiintoisia ja merkityksellisiä työmahdollisuuksia energiamurroksen ytimessä.

#kilpailut  

Pelaa ja voita

Vastaa sähkövisaan tai täytä sähköinen ristikkomme. Visan vastaukset löydät lukemalla tämän uutispohjan juttuja. Uusi visa ja ristikko ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja on avoinna aina noin kaksi kuukautta ilmestymisen jälkeen.

#sähköinen liikenne #vapaalla #ympäristö  

Junalla Eurooppaan

Junamatkailu on luonteva ja ympäristöystävällinen tapa liikkua Euroopassa. Sunna Kokkonen matkustaa säännöllisesti maata pitkin Lapista Keski-Eurooppaan ja takaisin.  

Katso myös nämä aihepiirit!

#astettaalemmas #aurinko #aurinkopaneeli #datahub #energiansäästö #energiantuotanto #energiapolitiikka #energiatehokkuus #energiavinkki #hiilijalanjälki #hyvinvointi #ilmastointi #ilmastonmuutos #kaukolämpö #kesämökki #kilpailut #kodinkone #kolumni #kotona #laiteuutuudet #Laskiainen #lämmitys #lämpö #osaaminen #piha #puutarha #pääsiäinen #resepti #sahkolasku #sähkö #sähköasennukset #sähköhammasharja #sähköinen liikenne #sähkönsiirto #sähkönsäästö #sähköpula #sähköverkko #sähkövero #tekoäly #testi #toimitusvarmuus #tulevaisuus #turvallisuus #työ #valaistus #vapaalla #verkkopalvelu #viihde-elektroniikka #ympäristö #ystävänpäivä