Herkullinen kaalikausi jatkuu lokakuun lopulle

Herkullinen kaalikausi jatkuu lokakuun lopulle

16.09.2021

Kaalinviljelijäsuvun eli Lindströmien ruokapöydässä on tarjolla päivittäin oman tilan kaalia. Pääruokana tai lisukkeena. Keräkaalit, kukkakaalit ja parsakaalit ovat ihastuttavia raaka-aineita perinteisille tai eksoottisille herkuille. Kaaliruokia on edullista ja helppo valmistaa liedellä.

Hyvinkään Rantakulmalla on 40 hehtaarin viljelysmaat, joista kaaleja lähtee kauppoihin ympäri maata kausittain jopa 700 000 kiloa.

Kaarle Lindström eli Kaali-Kallen isä Harri sanoi jo aikoinaan, että tilalla osataan viljellä kaalia ja sama pätee 2020-luvullakin, kun Kallen pojista keskimmäinen Teemu Lindström pyörittää tilaa isänsä Kallen kanssa.

Teemu ehti olla jo vuosikausia bisnesmaailmassa töissä ”näköalapaikalla”, mutta ulkona oleminen, oman kädentyön jälki ja tilallisen sydän vetivät puoleensa.

Eikä Teemu ole katunut. Päinvastoin. Jokaisesta työkokemuksesta on hyötyä alalla kuin alalla. Perinteisen viljelytyön ohella tarvitaan yhä enemmän syventymistä byrokratiaan, strategiseen

suunnitteluun ja johtamiseen.

– Päällimmäisenä on kuitenkin kiteytettynä hieno tunne, että voi kasvattaa kotimaista ja puhdasta ruokaa.

 

Kaaleilla on pitkä sesonki

Kaalimaan ”kakaroiden” kausi starttaa maaliskuussa, kun kasvu alkaa siemenistä taimiksi ja ensimmäinen sato korjataan jo juhannuksen kieppeillä. Tilalla tuotetaan omia taimia, joilla varmistetaan tuotannon laatu.

– Omat taimet myös varhaistavat mukavasti töiden aloitusta, kun koko kaalien kasvuketju tulee omalta tilalta. Viimeinen sato eli massiiviset keräkaalit korjataan lokakuun lopussa ja tähän väliin mahtuu yrittäjällä paljon viljelyyn liittyviä tapahtumia.

– Yrittäjällä on riskejä, joita ei voi ennustaa. Esimerkiksi ailahtelevan sään vaikutus satokauteen, kaalien kasvu ja niin kuin koko Suomeen, on koronakausi vaikuttanut viljelijöihinkin.

 

Teemu Lindströmin ruokapöydässä on päivittäin kaalia joko pääruokana tai lisukkeena. – Tuoreen kukkakaalin tai parsakaalin dippaaminen on yksi herkuistani, samoin grillaaminen ja lapset pitävät erityisesti äitini, Anu-mumman kaalilaatikosta tai gratinoidusta kaalista.

 

Kulunut kausi on ollut haasteellinen

– Voisi sanoa, että kaikkea on tullut taivaan täydeltä pitkäkestoisesti – sateita, paahdetta, kuivuutta ja taas sateita. Se pistää kaalit koville. Kastelua on tarvittu erityisen paljon. Kunnollinen vesipumppu on ollut hyvä hankinta.

Rantakulman tilalla on työntekijöitä sesongeittain noin 20 henkilöä.

– Meille on ollut tärkeää, että samat ja osaavat, prosessin tuntevat työntekijät tulevat yhä uudestaan.

Teemu Lindström kertoo, että hallittu monipuolisuus on myös tärkeää. ”Kolmen kaalin koplan” lisäksi tilalla on herneiden ja kaalien itsepoimintaa. Itse poimittu ilahduttaa usein ruoanlaittajia. Siinä pääsee kasvun ihmeen alkujuurille.

Kallella ja Teemulla on myös kasvihuoneviljelyssä jäävuorisalaattia, joten vihreyttä riittää. Lindströmit eivät suinkaan juuri lepää joulukuussakaan, sillä silloin alkaa joulukuusien myynti pienimuotoisempana harrastuksena.

 

Kaali muuntuu moneksi

– Kotimaisuus ja lähiruoka-ajattelu kiinnostaa aina ja uuden satokauden tuotteita odotellaan innolla. Lokakuun loput muhkeat keräkaalit ovat mahtavia perinteisinä herkkuina tai kannattaa myös kokeilla rohkeasti uusia reseptejä.

Kaunis ja mehevä uusi tuttavuus kaalien maailmassa on esimerkiksi varsikukkakaali, jossa varsien päässä olevat kauniit kukinnot ilahduttavat myös esteettisesti. Varsiparsakaali on vähän vastaavanlainen.

– Moni parsakaalin ystävä keskittyy vain kukintojen syömiseen, vaikka myös varret ovat mehevän herkullisia.

Keräkaali on valloittava kääryleinä, laatikkona tai salaatissa.

Teemu Lindström kokeilee mielellään uusia kaaliruokia ja ammentaa makuelämyksiä myös maailmalta.

– Olen kokeillut kiinalaista kaalimunakasta ja kaalilaatikkoon sopii hyvin myös esimerkiksi mifu. Teemu kertoo, että kaali imee hyvin mausteita ja suorastaan rakastaa siirappia ja hunajaa.

– Grillattu kukkakaali ja parsakaali ovat mahtavia. Tarvitaan vain vähän hunajaa, suolaa, pippuria ja grillaamisen jälkeen kevyt haudutus. Maun viimeistelee limen tai sitruunan pisarat.

Kaalista voi tehdä vaikka mitä. Maistuisiko kiinalainen munakas, eksoottinen kaalisalaatti tai vaikkapa kaalirisotto? Kyssäkaalista voi tehdä esimerkiksi uunissa kepeitä ”ranskalaisia”.

 

Keräkaalisatoa saadaan vielä lokakuun lopullakin ja silloin on aika laittaa padat porisemaan ja uunit kuumiksi. Kaaliruoat ovat maittavia ja terveellisiä.

 

Varsiparsakaali on kaalimaailman uusi tuttavuus ja kaunis sellainen.

 

 

Anu-mumman kaalilaatikko 

1 iso kaali + vettä keittämiseen 
1 lihaliemikuutio 
400 g paistijauhelihaa 
jauhelihamaustetta maun mukaan 
1-2 dl irtonaista riisiä + vettä keittämiseen 
1 sipuli 
1–2 tl suolaa 
1 dl siirappia 
50 g voita 

Suikaloi kaali ja keitä suikaleita noin 10 min lihaliemikuution kanssa. Siten, että kaali niin sanotusti kuullottuu. Paista jauheliha ja sipulit. Voit maustaa jauhelihaa reippaasti esim. jauhelihamausteella. Keitä riisit vähässä vedessä. Yhdistä kaalisuikaleet, riisi ja jauhelihasipulisekoitus ja laita voideltuun vuokaan. Laita päälle voinokareita ja siirappia. Paista laatikkoa noin tunnin ajan 200 asteessa. Ideana laatikossa on, että rakenne on irtonainen ja eri ruokaelementit erottuvat toisistaan.

 

Samettinen kukkakaalikeitto 

1 keskikokoinen kukkakaali 
1 bataatti 
1–½ purkkia juoksevaa koskenlaskijaa 
1 kasvisliemikuutio 

Keitä kukkakaali ja kuorittu bataatti yhdessä kasvisliemikuution kanssa pehmeäksi. Ota osa keitinliemestä talteen erilliseen astiaan ja soseuta kaali ja bataatti. Lisää koskenlaskija ja kiehauta hetki. Lisää talteen otettua keitinlientä tarpeen mukaan. Tarkoituksena on, että valmis sosekeitto on paksua ja kermaisaa. 

 

Samettinen parsakaalikeitto 

Korvaa edellisen ohjeen kukkakaali parsakaalilla ja bataatti perunalla. Muilta osin resepti on aivan sama. 

 

Pippurinen pizzasalaatti 

1 pieni keräkaali 
1–2 suippopaprikaa (myös säilötty paprika käy) 
1–2 rkl pippurisekoitusta 
1 tl suolaa 
1 tl sokeria 
2–3 rkl öljyä
1–2 rkl viinietikkaa 

Suikaloi kaali ja paprika ohuiksi siivuiksi. Ennen mausteiden laittamista työstä kaalipaprikaraastetta. Esimerkiksi omin käsin puristelu on oikein oiva keino. Lisää mausteet ja sekoita ja anna tekeytyä vaikka seuraavaan päivään.  

 

Teksti: Mirkka Kortelainen
Kuvat: Shutterstock, Ari J. Vesa Teemu Lindströmin arkisto

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki  

Energiansäästöviikkoa vietetään tekemällä energiatekoja

Energiansäästöviikkoa vietetään jälleen viikolla 41, 11.–17.10.2021. Viikolla viestitään meitä kaikkia koskettavista asioista: kuinka energiaa järkevästi käyttämällä hillitsemme ilmastonmuutosta ja vähennämme muita ympäristövaikutuksia.

#kesämökki #lämpö  

On aika laittaa loma-asunto talvikuntoon

Syksy on jo pitkällä ja on aika miettiä loma-asunnon talvikuntoon laittamista. Moni asia riippuu siitä, onko kohteessa talvikauden ajan peruslämpö vai jätetäänkö talo kylmilleen. Talvikausi on myös hyvää aikaa rakentamiseen ja remontointiin...

#energiavinkki  

Valo tuo turvallisuutta pimeneviin iltoihin

Olemme siinä vaiheessa vuotta, että illat ovat jo alkaneet selvästi hämärtyä. Tämä tuo myös tarvetta valaistuksen lisäämiseen. Valaistus on usein myös turvallisuutta ja viihtyisyyttä, joten emme voi siitä luopua. Voimme kuitenkin katsoa mit...

Katso myös nämä aihepiirit!

#energiantuotanto #energiapolitiikka #energiatehokkuus #energiavinkki #hyvinvointi #ilmastonmuutos #kaukolämpö #kesämökki #kilpailut #kodinkone #kolumni #kotona #laiteuutuudet #Laskiainen #lämpö #osaaminen #piha #puutarha #resepti #sisustus #sähkö #sähköasennukset #sähköhammasharja #sähkönsiirto #sähköverkko #sähkövero #testi #tulevaisuus #turvallisuus #työ #valaistus #vapaalla #verkkopalvelu #viihde-elektroniikka #ystävänpäivä