Energiankäytön uusi aika
27.09.2024
Energiankäytön uusi aika on uudenlaista energiankäyttöä, jossa panostetaan oikea-aikaiseen sähkönkäyttöön ja kulutuksen siirtämiseen. Oikea-aikaisuus on myös 7.–13.10. vietettävän energiansäästöviikon aihe.
Energiasäästöviikkoa on perinteisesti vietetty kotona, taloyhtiöissä, kouluissa, oppilaitoksissa, työpaikoilla ja kunnissa. Vuoden 2024 teemana on Energiankäytön uusi aika. Uusi aika tarkoittaa energiankäytön huomioimista ja etenkin kulutuksen ja sähkön hinnan seuraamista ja kulutuksen ajoittamista edullisempiin aikoihin, jolloin sähkön kulutus on myös valtakunnan tasolla pienempää.
Jokaisen energiateot ovat tärkeitä. Viikko muistuttaakin jokaista nopeavaikutteisista energiateoista, jotka ovat edelleen tärkeitä. Onnistuimme kaikki hienosti maailmantilanteen tuoman energiakriisin aikaan energiankäytön ajoittamisessa, ja monelle siitä on tullut pysyvä toimintamalli.
Viimeistään Energiansäästöviikon aikana kannattaa jokaisen miettiä niin kotona, koulussa, töissä kuin liikenteessä omia energiatekoja ja mahdollisuuksia siirtyä energiankäytön uuteen aikaan.
Energiansäästöviikolla kiinnitetään huomiota myös pitkäkestoisiin energiatekoihin, joilla tehostetaan kotien ja organisaatioiden energiakestävyyttä.
Vinkkejä järkevään energiankäyttöön löytyy esimerkiksi verkkopalvelu-, sähkö- ja kaukolämpöyhtiöiden sivustoilta sekä Motivan ylläpitämältä www.energiansaastoviikko.fi -sivustolta.
Kannattaa tutustua ja ottaa parhaat vinkit jatkuvaan käyttöön ja siirtyä energiankäytön uuteen aikaan. Oikea-aikainen sähkönkäyttö ja kulutuksen siirtäminen tehostaa energiakestävyyttämme niin kotona, vapaalla kuin töissä.
Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuva: Rodeo
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!
Glögijuustokakku on joulun juhlakauden maistuva yllättäjä
Joulun herkulliset klassikot saavat uuden twistin: piparkakkupohja ja mausteinen glögitäyte toimivat mainiosti hurmaavassa glögijuustokakussa, joka ilahduttaa niin silmiä kuin makuhermoja.
#sähkö #sähköverkko #toimitusvarmuus
Säävarma sähköverkko rakentuu pitkäjänteisesti – maakaapelointi näkyy jo asiakkaan arjessa
Suomen sähköverkko on kulkenut pitkän matkan kohti säävarmuutta. Vielä 10–15 vuotta sitten myrskyt ja lumikuormat saattoivat katkaista sähköt päiviksi, mutta onneksi tilanne on nykyään toisenlainen. Sähkökatkot ovat vähentyneet selvästi, ja...
#energiantuotanto #energiatehokkuus #kotona #tulevaisuus
Sähköä säällä kuin säällä – Suomi kulkee kohti hiilidioksidineutraalia energiaa
Suomen sähköntuotanto on jo lähes täysin hiilidioksidineutraalia. Ydinvoima pitää verkon vakaana, tuuli tuo voimaa arkeen ja vesivoima tasapainottaa vaihtelut.