Digikoti kullan kallis

Digikoti kullan kallis

27.05.2020

Koronaviruksen myötä kodin viihtyvyys ja digipalvelut nousivat keskiöön. Epidemian lopulta hellittäessä olemmekin oppineet tärkeitä digitaitoja.

Koronavirus käynnisti valtavan digiloikan yhteiskunnalle. Kuluttajan katse suuntautui kodin viihtyvyyden parantamiseen sekä online-palvelujen hyödyntämiseen työn, opiskelun, harrastusten ja vapaa-ajan parissa.

Ennen koronavirusta vietimme jopa tunteja päivittäisestä ajastamme autojonoissa ja liikenneruuhkissa. Epidemian aikana olemme nyt tehneet työt kätevästi kotoa käsin videoneuvottelun ja ryhmätyöohjelmien avulla.

Baarit, pubit, kahvilat ja ravintolat, sekä kuntosalit, kampaamot ja kauneusstudiot vaihtuivat ulkoiluksi luonnossa. Netin monipuoliset viihdesisällöt sekä uudentyyppiset virtuaaliset konsertit ja illanvietot näkivät myös päivänvalon.

Epidemian hellittäessä lopputulos onkin parhaimmillaan se, että jokainen meistä on oppinut tärkeitä digitaitoja, leipomista ja kokkausta, sekä arvostamaan lasten ja perheen kanssa vietettyä aikaa.

 

Kodin digitekniikka keskiöön

Kodin digitaaliset laitteet saivat osakseen astetta isomman nosteen koronaepidemian aikana. Kyseessä eivät silti ole vielä uusimman sukupolven aidot 5g-sovellukset, joiden aika viivästyy maailmanlaajuisten tuotantoviiveiden takia ensi vuoteen.

Kevään kodin digivarustelu kohdistui nyt web-kameroihin, joita tarvitaan ryhmätyöskentelyohjelmissa. Näiden myynti harppasi lähes 3000 prosentin kasvuun. Koska kauppoihin ei enää ole päässyt, ostokset on tehty netissä – myös ruuan nettikauppa ampaisi kasvuun.

Muita voimakkaasti kasvaneita tuotekategorioita olivat VR-lasit, pelikonsolit ja pelit, läppärit, varavirtalähteet, isot televisiot ja robottipölynimurit. Streamauspalvelut kuten Netflix, Youtube ja musiikkipalvelut saivat myös merkittävän osan digitekniikan kotikäytön nosteesta.

 

Sosiaaliset nettipalvelut nousuun

Some-alusta Facebookin ohella WhatApp, Snapchat ja Skype tulivat keväällä tutuiksi jopa senioriväestölle. Yllättävästi kotimaiset some-alustat IRC Galleria ja Habbo Hotel kasvattivat nekin suosiotaan.

Moni muistaa IRC Gallerian, jossa 20 vuotta sitten chattailtiin ja jaettiin digikuvia kaveripiirin kesken. Palvelua käytti valtaosa parikymppisestä nuorisosta. Nyt alusta keräsi keski-ikäistyneet kaveriporukat takaisin yhteen viikonlopun vieton merkeissä.

Habbo Hotel oli 2000-luvun alussa suosittu lasten ja teinien parissa. Nettisivulla toimivassa yhteisössä sisustettiin omia huoneita ja hengailtiin virtuaalisissa tapahtumissa. Animoidut lego-hahmot tehtiin vapaasti oman identiteetin mukaisesti.

Nyt Habboon virtaa sekä uusia teini-ikäisiä että vanhoja käyttäjiä muistelemaan nuoruutta – onhan Habbon lapsellisessa grafiikassa edelleenkin jotain ajattoman viehättävää diginostalgiaa!

 

Peliretroilua ja uusinta uutta

Korona vauhditti merkittävästi pelimyyntiä. Erityisesti yllätti retropelien suosio, esimerkiksi suositun Nindendo Switch -konsolin saanti vaikeutui. Google toi myös Stadia-pelialustan ilmaiskäyttöön.

Lisää ilmaisia retropelejä tuli tarjolle Gameloft Classics -kokoelmassa. Pelit toimivat Android-älypuhelimella ja ne simuloivat aitoja pienen tarkkuuden kännyköitä. Pelejä ohjataan alkuperäisillä ohjauspainikkeilla kosketusnäytöltä.

Varsin tuhdin pelipaketin julkaisi Humble Bundle -yhtiö. Paketti sisältää aiemmin yli 1000 euron hintaisen laatupelivalikoiman 28 euron hintaan Windowsille. Pelipaketin tuotto käytetään suojavarustehankintoihin.

Xbox One ja PlayStation 4 konsoli- ja pelihankinnat kasvoivat peräti 60 prosenttia. Näin siitä huolimatta, että loppuvuoden myyntiä tulevat siivittämään huipputehokkaat Xbox Series X ja Playstation 5 -konsolipelit.

 

Koronavirus käynnisti kotien digiloikan.

Etätapahtumat tulivat

Epidemian myötä nettitapahtumat tulivat suurelle yleisölle tutuiksi. Vappuna oli tarjolla laaja tarjonta suoria perinnekonsertteja ja vapputapahtumia eri puolilta Suomea, ja myös vappubrunssit sai tilattua netistä suoraan kotiovelle.

Aivan uusia uria toi JVG-duon virtuaalikeikka Senaatintorilla Helsingissä. Tapahtuma oli ilmainen ja kävijät osallistuivat siihen virtuaalitodellisuudessa tekemällään avatar-hahmolla kukin tyylinsä mukaisesti.

Etätapahtumat toimivat älypuhelimella, tabletilla, läppärillä ja älytelevisiolla. Jatkossa etätapahtumat soveltuvat hyvin myös Suomen pitkän talvikaamoksen selättämiseen.

 

Lisää kodin digiä luvassa

Koronaepidemia tulee THL:n virologien mukaan useammassa aallossa. Yhteiskunnalle se merkitsee uusia digihaasteita. Keväällä kodit päivittivät kodin perusdigitekniikan ajan tasalle. Seuraava aalto kohdistuu luultavasti 5g-tekniikkaan.

Kasvanut verkkoyhteyksien käyttö pudotti nimittäin merkittävästi yhteysnopeuksia. Muun muassa Netflix joutui laskemaan kuvatarkkuutta kasvaneen katselun takia. Kodin 5g-laajakaista lupaa ratkaisun takkuileviin yhteyksiin ainakin kotimaisissa palveluissa.

Aikaa aitoihin älykodin 5g-sovelluksiin on kuitenkin vielä matkaa. Epidemian seuraavia aaltoja vauhdittavat Applen, Googlen ja Amazonin yhteinen kodintekniikkastandardi, sekä ensi vuonna mahdollisesti yleistyvät älylasit.

 

Teksti: Pekka Tolonen
Kuvat: Shutterstock

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#osaaminen #sähkö #tulevaisuus #työ  

Uratarina: Energia-ala kiehtoo insinöörimieltä

Veli-Petteri Liedes suunnisti energia-alalle jo opiskeluaikana, ja matka jatkuu. Ala muuttuu valtavaa vauhtia ja tarjoaa erittäin mielenkiintoisia ja merkityksellisiä työmahdollisuuksia energiamurroksen ytimessä.

#kilpailut  

Pelaa ja voita

Vastaa sähkövisaan tai täytä sähköinen ristikkomme. Visan vastaukset löydät lukemalla tämän uutispohjan juttuja. Uusi visa ja ristikko ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja on avoinna aina noin kaksi kuukautta ilmestymisen jälkeen.

#sähköinen liikenne #vapaalla #ympäristö  

Junalla Eurooppaan

Junamatkailu on luonteva ja ympäristöystävällinen tapa liikkua Euroopassa. Sunna Kokkonen matkustaa säännöllisesti maata pitkin Lapista Keski-Eurooppaan ja takaisin.  

Katso myös nämä aihepiirit!

#astettaalemmas #aurinko #aurinkopaneeli #datahub #energiansäästö #energiantuotanto #energiapolitiikka #energiatehokkuus #energiavinkki #hiilijalanjälki #hyvinvointi #ilmastointi #ilmastonmuutos #kaukolämpö #kesämökki #kilpailut #kodinkone #kolumni #kotona #laiteuutuudet #Laskiainen #lämmitys #lämpö #osaaminen #piha #puutarha #pääsiäinen #resepti #sahkolasku #sähkö #sähköasennukset #sähköhammasharja #sähköinen liikenne #sähkönsiirto #sähkönsäästö #sähköpula #sähköverkko #sähkövero #tekoäly #testi #toimitusvarmuus #tulevaisuus #turvallisuus #työ #valaistus #vapaalla #verkkopalvelu #viihde-elektroniikka #ympäristö #ystävänpäivä