
Puolangan alueverkko paranee – sähkönsaanti turvataan rakennustöiden ajan varasyötteen avulla
15.03.2022
Kajave rakentaa nykyistä toimitusvarmempaa alueverkkoa Puolangalle. Työtä tehdään maaliskuusta kesäkuun loppuun. Tänä aikana varayhteydet turvaavat Puolangan sähkönsaannin.
Kajave rakentaa maaliskuusta kesäkuun loppuun asti uutta 110 kilovoltin (kV) sähkölinjaa Seitenoikealta Lietekylään saakka. Uuden linjan ansiosta sähkön toimitusvarmuus paranee Puolangalla.
Rakennustyön aikana Puolangan taajamaan syötetään sähköä 20 kilovoltin (kV) varayhteyksien kautta. Töiden aikana voi olla lyhyitä sähkökatkoja lähinnä Puolangan taajaman alueella.
Miten varasyötön käyttöönottoon on valmistauduttu?
Kajave testasi varasyötteen toimintavarmuutta 15.2., ja varmisti Puolangan sähkönsyötön kaikilta osin toimivaksi.
– Esimerkiksi jännitetasot pysyivät hyvinä. Asensimme sähköverkkoon lisää mittareita, joiden avulla seuraamme sähkönlaatua, käytönjohtaja Marko Manninen kertoo.
– Olemme lentäneet mahdollisten vikojen havaitsemiseksi helikopterilla tarkastuslentoja. Löydetyt vikapaikat, kuten ilmajohtojen kallistuvat puut, on nyt korjattu.
Varasyöttöjen ajaksi Kajave on varannut asentajia lisäpäivystykseen arkisin klo 16–7 ja viikonloppuisin ympäri vuorokauden, jotta satunnaiset viat saadaan korjattua ripeästi.
Lisäksi Puolangan taajaman sähkönsaantia varmistetaan usealla aggregaatilla. Näin saadaan tarvittaessa turvattua sähkönsaanti esimerkiksi terveyskeskukseen ja elintarvikeliikkeisiin.
Miksi työ tehdään maalis–kesäkuussa?
Aika alkukeväästä alkukesään on paras ajankohta tämänkaltaisen projektin toteuttamiseen. Talvisin sähkölinjoille kasautuva lumikuorma vaikeuttaa esimerkiksi varasyöttöjärjestelyjä. Keskikesä taasen on huonoa aikaa ukonilmojen vuoksi. Syksyllä työ ei onnistu mahdollisten syysmyräköiden takia.
Missä sähkökatkoista tiedotetaan?
Mahdolliset sähkönjakelun keskeytykset löytyvät aina Kajaven keskeytyskartasta osoitteessa www.kajave.fi/sahkokatkokartta. Sähkökatkoista tiedotetaan myös Kajaven verkkosivuilla ja Twitter-tilillä.
Kajaven verkkosivuilta löytyy myös hyödyllistä tietoa siitä, kuinka varautua mahdolliseen sähkökatkoon ja toimia sen aikana. Osoite on www.kajave.fi/sahkokatkot.
Lisätietoja: käytönjohtaja Marko Manninen, Kajave puh. 050 401 5198.
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#datahub #energiansäästö #kotona #sähkönsäästö
Omasta energiankulutuksesta ollaan kiinnostuneita
Suomalaiset ovat viimeisen vuoden aikana toden teolla kiinnostuneet omasta energiankulutuksestaan. Säästöjä on haettu ja kulutusta siirretty hetkiin, jolloin sähköä on runsaammin ja edullisemmin tarjolla. Yhteisen asian eteen on tehty töitä...

#kajave #mahdollistaja #sähköverkko #toimitusvarmuus
Helikopterilla sähkökatkoja vastaan
Kajave varmistaa sähkönjakelua karsimalla puiden oksia voimalinjojen läheisyydessä marraskuun aikana. Työ tehdään matalalla, johtokatujen yllä lentävällä helikopterilla, johon on kiinnitetty moniteräsaha.

#astettaalemmas #energiatehokkuus #kotona
Kun tiedät voit toimia: TUTUSTU OMAAN ENERGIANKULUTUKSEESI
Tiedätkö, miten paljon kodissasi kuluu sähköä, vettä ja lämmitysenergiaa vuodessa, kuukaudessa, viikossa tai vuorokaudessa? Tiedätkö mihin vuorokauden aikaan kulutat eniten? Nämä asiat kannattaa selvittää, sillä vasta sen jälkeen voit itse ...