Auringon energiaa ja terveellistä syötävää

Auringon energiaa ja terveellistä syötävää

03.06.2022

Viimeistään nyt kannattaa luonnonvalo ottaa hyötykäyttöön. Valjasta ikkunalaudat ja aurinkoiset pöydänpäädyt terveellisen ruuan tuotantoon antamalla auringon voiman kasvattaa salaatit, yrtit ja auringonkukkien versot.

Kesän voi tuoda myös sisälle kotiin perustamalla ikkunan eteen ikkunalaudalle auringon valosta nauttivan yrttitarhan. Yrttien lisäksi ikkunalaudalla viihtyvät esimerkiksi herneenversot ja auringonkukat. Omassa yrttipuutarhassa auringon energia muuttuu vihreiksi ja terveellisiksi herkuiksi, jotka tuovat makuja leivän päälle, ruuanlaittoon ja salaatteihin. Kaikki mitä tarvitset, on kylvöastia, multaa, siemeniä ja vettä.

Usein kirkaslasinen kylvöastia nopeuttaa kasvua, kun myös juuret saavat osansa valosta. Hyvä multa, vesi ja auringon energia riittää kasvulle. Siemenistä idättyy parhaimmillaan jo viikossa omia tuoreita yrttejä ja herneenversoja terveelliseen keväästä nauttimiseen. Näiden lisäksi voi kasvattaa myös salaatteja.

Tärkeintä kasvattamisessa on pitää multa tasaisen kosteana. Tarjolla on kuitenkin myös sisälle tarkoitettuja kotipuutarhoja, joihin vettä lisätään harvemmin ja tekniikka hoitaa kastelun automaattisesti. Näillä kotipuutarhoilla kasvatus onnistuu ympäri vuoden, koska niissä on usein myös kasvua ylläpitävä valo.

 

Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuva: Scanstockphoto

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Kevätaurinko lämmittää ja valaisee

Ikkunoiden pesu keväällä on ekoteko. Likaiset ikkunat voivat laskea ikkunoiden valotehoa jopa 40 prosenttia. Puhtaat ikkunat vähentävät valaistuksen tarvetta ja tuovat lämpöä kotiin. Samalla pienenee energiankulutus.

#energiansäästö #energiatehokkuus #kotona #sähkö  

Varttihinnoittelu tuo tietoa ja hyötyjä

Sään mukaan vaihtelevan sähköntuotannon lisääntyminen on muuttanut sähkön tuotannon ja myynnin lyhyempään, 15 minuutin taseselvitysjaksoon. Myös kuluttajille tarjoutuu mahdollisuus siirtyä ostamaan pörssisähköä 15 minuutin välein muuttuvin ...

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona #turvallisuus  

Vanhojen sähkölaitteiden muuntajat ja lepotilakulutukset tarkkailuun

Kulutusmittari on hyvä apuväline eri sähkölaitteiden kulutusten tarkkailuun. Etenkin vanhempien laitteiden muuntajien kulutus ja laitteiden lepotilakulutukset saattavat olla yllättävän suuria.

Katso myös nämä aihepiirit!

#astettaalemmas #aurinko #aurinkopaneeli #datahub #energiansäästö #energiantuotanto #energiatehokkuus #energiavinkki #hiilijalanjälki #hyvinvointi #ilmastointi #ilmastonmuutos #kajave #kaukolämpö #kesämökki #kinkkutemppu #kodinkone #kotivara #kotona #laiteuutuudet #lämmitys #lämpö #moottorilämmitys #osaaminen #piha #puutarha #pääsiäinen #resepti #sahkolasku #sisustus #sähkö #sähköasennukset #sähköauto #sähkögrilli #sähköinen liikenne #sähkönsiirto #sähkönsäästö #sähköpalo #sähköpula #sähkösavustin #sähköverkko #testi #tulevaisuus #turvallisuus #työ #valaistus #vapaalla #verkkopalvelu #viihde-elektroniikka